keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Persoonalliset someikonit blogiin

Olen halunnut muokata blogini ulkoasua jo hetken verran ja sain viimein aikaiseksi aloittaa projektin. Halusin aloittaa "kevyesti" eli lisäsin blogiini persoonalliset someikonit oikeaan sivupalkkiin. Näin blogiani ja somekanavia on helpompi seurata, sillä sivusta löytyy painike mm. Snapchattini seuraamiseen.
Ikonien lisäämisen piti olla helppo homma, mutta sain silti kulutettua projektiin aikaa liki 1,5 tuntia, sillä aina jokin oli pielessä enkä ollut tyytyväinen. Tyytyväinen en ole vieläkään ja muutan ikonit kunhan saan ladattua uudet kuvat Flickriin.

Tähän projektiin tarvitset seuraavat jutut:

  • Kuvat, jotka haluat lisätä ikoneiksi. Omani ostin Etsystä 3,26 euron hintaan ja ikoneja taisi tulla setissä yhteensä 40kpl.
  • Flickr/Photobucketin, jonne ladata kuvat. Itse käytin Flickriä, sillä se on minulle tutumpi.
  • Html-koodin pätkän, jolla saat ikonit näkymään oikein.
  • Html/Java-gadgetin blogiisi.
  • Hieman kärsivällisyyttä, sillä usein koodien kanssa kaikki ei aina onnistu ensimmäisellä yrittämällä.
Html-koodi, jonka tarvitset blogiisi on seuraavanlainen: 

<a href="Liitä tähän kohtaan sivuston osoite, jolle kuva käyttäjän vie (esim. Facebook)"_blank"><img src="Liitä tähän kuvan osoite eli esim. Flickr-osoite" border="0" /></a>


Itse lisäsin koodiin myös kuvan mittoja rajoittavat tekijät (height, width) eli silloin koodi näyttäisi tältä: 

<a href="Liitä tähän kohtaan sivuston osoite, jolle kuva käyttäjän vie (esim. Facebook)"_blank"><img height="40" width="40" src="Liitä tähän kuvan osoite eli esim. Flickr-osoite" border="0" /></a>

Tuolla koodilla kuvistasi tulisi 40 x 40 pikseliä eli niin kuin itsellänikin on.

Tällä tekniikalla olen omat ikonini sivupalkkiin laittanut. Toivottavasti ohje toimii teilläkin! Mikäli haluaisitte jatkossa nähdä lisää blogin muokkaamista koskevia helppi-postauksia niin toteutan niitä mielelläni! :)

tiistai 17. lokakuuta 2017

Jokainen saa kirjoittaa sellaista blogia, kuin itse haluaa

Törmäsin vähän aika sitten blogiin, jossa ruodittiin omaan silmään hieman liian kärkkäästi ärsyttäviä blogeja ja bloggaajia, sekä haukuttiin suurin osa bloggaajista massaan. Omasta mielestäni rivien välistä paistoi ylpeys omasta blogista ja inho muiden blogeja kohtaan, vaikka blogissa esiintyi myös huomattavan paljon näitä itse kritisoituja elementtejä. Toki varmasti jokaiselle oma blogi on tärkeä juttu, mutta muiden blogien vähättely sekä haukkuminen massaksi osoitti enemmän huonoa makua kyseisessä postauksessa. Ketään tiettyä bloggaajaa tai blogia ei sentään nimetty tässä kirjoituksessa ja se olisikin ollut jo aivan liikaa.

On totta, että nykyään todella moni blogi muistuttaa toisiaan ja etenkin suositut postausaiheet toistuvat useimmissa blogeissa. Omakin blogini on varmasti monen mielestä massaa, sillä onhan meilläkin esim. valkoinen "blogisisustus", pukeudun ketjuliikkeiden vaatteisiin sekä kuljen melkolailla muutenkin valtavirran mukana enkä ole kauhean massasta erottuva, pysyttelen kaikin puolin tutussa ja turvallisessa. Pitäisikö minun siis poiketa massasta massasta erottumisen takia ja muuttaa sisustuksemme esimerkiksi räikeäksi ja kovin rohkeaksi sillä kustannuksella, että en siitä enää itse pitäisi? Ei tietenkään pitäisi.
Eräs kuuluisista blogimatoista eli Elloksen tanger-matto
Persoonansa säilyttäminen blogimaailmassa on mielestäni tärkeää ja juuri nämä asiat , joista tännekin kirjoittelen, tekevät minusta minut sekä blogistani blogini. Haluan pitää blogini positiviisena paikkana, jossa jaan arjen juttuja valkoisine tylsine sisustuksineen enkä yleensä räväytä mielipidepostauksilla. Tykkään itse lukea samoja aihepiirejä käsitteleviä blogeja ja useimmiten inspiroidun eniten "massa"blogeista, joissa esiintyy kaikista eniten näitä juttuja, jotka minua tällä hetkellä kiinnostavat. En näe yhtäkään syytä miksi lopettaisin näiden blogien lukemisen, mutta jos joku haluaa olla lukematta massaa, niin sitten on lukematta massaa. Se ei ole keneltäkään pois. Antaa myös kaikkien kirjoittaa blogiaan juuri niin kuin he itse parhaaksi näkevät. Ei ole kenenkään tehtävä arvostella millä tyylillä kukin saa kirjoittaa ja millaisia kuvia blogiinsa saa laittaa.
Myönnän, että monissa blogeissa esiintyy paljon samantyylisiä kuvia ja asetelmia sekä kuvaustyyli on mielestäni vakiintunut etenkin lifestyle-blogeissa tietynlaiseksi eli kuvat ovat todella kirkkaita ja vaaleita. Omaa silmääni tämä tyyli miellyttää paljon ja onhan kauniita kuvia paljon mukavampi katsella, kuin vaikkapa tummia ja epätarkkoja kuvia. Lisäksi mielestäni some sekä blogit tuovat massan niin paljon paremmin esiin, kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Kyllä silloinkin oli ihan yhtälailla kaikki muotihömpötykset olemassa, mutta ne eivät näkyneet ihmisten arjessa samalla tavalla. Nyt kun esimerkiksi Instagram ja blogit ovat käytännössä koko ajan jokaisen ulottuvilla, muotitulvaan on helpompi hukkua. 

Kuulisin mielelläni myös teidän mietteitä tästä aiheesta, sillä tämä aihe ei ole aivan niin yksioikoinen. 

maanantai 16. lokakuuta 2017

Linkkaa blogisi!

Siitä onkin aikaa kun olen viimeksi toteuttanut Linkkaa blogisi-postauksen. Vaikka olenkin ollut äitiyslomalla nyt jo kahdeksan kuukautta, vihdoin minulla olisi kunnolla aikaa lukea blogeja. Blogilista myös ammottaa tyhjyyttään, sillä äitiysloman aikana olen unohtanut/kadottanut osan blogeista, joita olen aiemmin seurannut. Nyt siis heitän pallon teille ja toivon teidän linkkaavan bloginne minulle pienen esittelyn kera :) En laita tähän mitään osallistumisaikaa ja esittelen mielenkiintoisimmat blogit sitten myöhemmin sitä mukaa kun niitä kertyy. Huomioithan, että jos blogisi pääsee esittelyyn niin haluaisin liittää postaukseen mukaan blogisi bannerin, joten toivottavasti saan sen verran lainata banneriasi!

Kiitos jo etukäteen linkkauksestasi! <3

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Mitä mun meikkipöydältäni löytyy?

Ai että, kyllä nyt kelpaa, kun kerrankin aurinko paistaa ulkona! Muutamaan päivään tätäkään iloa ei ole tiedossa, joten suunnattiin päivällä pitkälle vaunulenkille Eveliinan kanssa ja nautittiin raikkaasta ulkoilmasta ja haettiin samalla parit paketit postista. Ulkoilun jälkeen tartuimme tuumasta toimeen ja otimme muutamat kuvat blogia varten, sillä luonnonvalossa kuvat onnistuvat kaikista parhaiten.
Tänään esittelyyn pääsee meikkipöytäni ja se, mitä kaikkea sen päältä ja sisältä löytyykään. Datakulma toimittaa myös tilaipäisesti virkaa meikkipöydällä, sillä uuden kannettavani myötä voin datailla siellä missä vauvakin on. Kaksi pöytäkonetta kun ei meille enää mahdu.

Meikkipöytä sekä jakkaran ihana pörrö ovatkin aiemmin vilahtaneet jo Instagramin puolella, joten tässä parempi katsaus meikkipöytään. Kyseessä on Ikean Malm-malliston meikkipöytä, joka kyllä tuntuu löytyvän melkein jokaiselta. Toisaalta miksi ei löytyisi, sillä onhan tämä äärimmäisen kaunis sekä sopivan kokoinen. Meidän kotona kaikki muukin on Ikeasta, joten tämä sopii hyvin yhteen myös muiden kalusteiden kanssa. Pöytään kuuluisi vielä lasilevy, mutta itse en tykkää käyttää sitä sen työläyden vuoksi, sillä se lasi kerää ihan älyttömästi pölyä ja se myös näkyy samantien. Pöydässä on yksi iso laatikko, johon voi piilottaa meikit katseiden ulottumattomiin.

Vasemmassa kulmassa meikkipöydälläni on tekokasvin lisäksi pieni makeup organizer, jossa säilytän Baby Lips-kokoelmaani. Kokoelmasta löytyy miltei jokainen Baby Lips ja suurinta osaa myös käytän enkä vain keräile niitä. Organizeriin pääsi seuraksi myös Oh Yeahh!:n huulivoide, jollaisen voit myös itse voittaa synttäriarvonnassa
Koristeena pöydällä on myös kaksi Iittalan Vitriiniä, joissa säilytän mm. korvakoruja. Omistan myös isomman kirkkaan Vitriinin, mutta se pitää majaansa olohuoneen hyllyssä ja estää "killutinkaaoksen" syntymisen (Samin sanoin) muualla asunnossa.

Laatikosta löytyy suurin osa meikeistä, joita käytän sekä iso varasto vielä iskemättömiä Invisibobbleja. Jos levittäisin kaikki ponnarit ympäri asuntoa kerralla, Teukka tuhoaisi hetkessä kaikki ja olisin pian ponnariton. Parempi siis käyttää yksi kerrallaan. Alemmassa kuvassa näkyy tämän hetken lempiripsivärini, nimittäin Essencen volyymimascara. Vaikka hintaa on alle 4 euroa, se on ihan älyttömän hyvä ripsiväri. Se tekee ainakin omista ripsistäni juuri sellaiset kuin haluan eli pitkät ja tuuheat. 

Laatikon voisi kenties vielä organisoida paremmin, sillä tällä hetkellähän laatikko on yksi iso kaaos ja kaikki meikit sinkoilevat puolelta toiselle. Jos teillä on hyviä vinkkejä meikkejen säilytykseen, niitä otetaan mielellään vastaan! :)

Millaisia meikkipöytiä/pisteitä teiltä löytyy?

lauantai 14. lokakuuta 2017

Hääpukuni

Täydellisen hääpuvun metsästys - siinäpä vasta tehtävä. Aloitin hääpukuni metsästämisen jo heti kosinnan jälkeen ja Pinterestiini ehti kertyä satoja toinen toistaan ihanempia pukuja. Olin aina ajatellut haluavani olkaimettoman puvun, jossa ei olisi sydän-leikkausta yläosassa. Hyvin pian pukuja selattuani kävi ilmi, etten missään nimeässä halua olkaimetonta hääpukua vaan puvussa pitää olla olkaimet tai hihat. Naruolkaimia en myöskään halunnut, sillä silloin olisi sama valita olkaimeton malli.

Ensimmäistä kertaa kävin haaveilemassa puvuista Zazabellassa serkkuni Hiparin kanssa jo kesällä 2016, mutta silloin hääpäivä sekä paikka oli vielä auki. Nyt kesällä 2017, kun hääpaikaksi varmistui maistraatti, pääsin vihdoin konkreettisille pukuostoksille. Suuntasimme serkkuni Maijan kanssa Zazabellan outletiin, josta tämä puku löytyi.
Ihan ensiksi katselimme lyhyitä mekkoja, sillä ajattelin täyspitkän mekon olevan liian juhlallinen maistraattiin. Päätin kuitenkin hyvin nopeasti, että minähän otan maistraatin arkisuudesta huolimatta juuri sellaisen puvun kuin haluan. Siirryimme siis tutkailemaan täyspitkiä hameita, mutta kaikista muhkeimmat helmat jätimme välistä.
Tämä puku valikoitui nopeasti rekistä, mutta ennen sovitusta se ei aiheuttanut mitään kovin ihmeellisiä reaktioita. Kuitenkin kun sain puvun päälleni, kaikille oli selvää että tämä se on ja juuri sellaisen reaktion oikean puvun kuuluukin aiheuttaa. Puvusta löytyy alunperin inhoamani sydän-leikkaus, mutta koska puvussa on olkaimet sekä selkä peittyy, se ei häirinnyt tässä puvussa lainkaan. Pukujen sovittelu loppui tähän pukuun. Onneksi puku oli juuri oikean kokoinen eikä siihen tarvinut tehdä muutoksia. Lisäsin pukuun ainoastaan timanttisen koristeen vyötärölle tuomaan lisää särmää pukuun, mutta se jää valitettavasti näissä kuvissa kimpun taa piiloon.

Hääkimppuni sekä huntuni tilasin Wishin kautta ja kimpun suhteen olin myös varma, että haluan kestokimpun oikeista kukista tehdyn sijaan, sillä haluan kimpun säilyvän ikuisena muistona. Katselin pitkään erilaisia korukimppuja suomalaisilta valmistajilta, mutta yksikään malli eikä hinta vaikuttanut minulle sopivalta. Kimppu saapui postiin onneksi hyvissä ajoin (tein tilauksen yli kuukautta ennen häitä), mutta huntu kolahti postiluukusta vasta noin tunti ennen kuin meidän piti lähteä kohti maistraattia, ajoissa siis sekin!

Vaikka menimmekin maistraatissa naimisiin ja pidimme pienen piirin juhlat, pukuni oli juuri näköiseni sekä teki päivästämme omalta osaltaan täydellisen eikä se mielestäni ollut lainkaan liian hieno. Puku on kuitenkin yksi tärkeimmistä jutuista morsiamella hääpäivänään, joten kyllä sen täytyy olla juuri sellainen kuin on unelmoinut! Kunhan pidämme ystävillemme luvatut hääbileet, puku pääsee jälleen käyttöön

perjantai 13. lokakuuta 2017

Arvonta: Voita kosmetiikkapaketti!

Huhheijaa, tämän arvonnan piti alkaa jo viime viikolla blogin virallisena syntymäpäivänä, mutta Postin saamattomuuden takia paketti saapui minulle vasta tänään aamulla. Pakettia oli mukamas koitettu toimittaa minulle viime viikolla ajankohtana, jolloin olin aivan varmasti kotona, mutta eipä täällä kyllä ketään ole käynyt. Paketti oli myös viety kiltisti Postiin, mutta saapumisilmoitusta ei kuitenkaan koskaan toimitettu. Niinpä paketti kävi mutkan NBI:n toimistolla ja tänään se saapui tänne lähetin tuomana. No mutta asiaan!

Blogini täytti viime viikolla 3 vuotta, joten tässä tulee lupaamani toinen arvonta synttäreiden kunniaksi! Jaossa on ihana kosmetiikkapaketti yhdelle onnekkaalle, joka sisältää Oh Yeahh!:in huulivoiteen, Kocostarin naamioita, MakeUp Eraser minin sekä ponnareita Invisibobblelta. Iso kiitos Nordic Beauty Importille arvonnan mahdollistamisesta sekä postitusvaivasta!


Osallistumisohjeet ovat seuraavat:

Koska kyseessä on synttäriarvonta blogin lukijoille, rekisteröityneet lukijat (blogger, bloglovin, blogit.fi, facebook) saavat viisi arpaa osallistuessaan arvontaan ja rekisteröitymättömät yhden. Kerrothan jos seuraat blogiani jonkun kanavan kautta niin saan kirjattua osallistumisesi oikein ylös! Osallistuminen tapahtuu jättämällä yhteystietosi kommenttiboxiin perjantaihin 27.10.2017 klo 21.00 mennessä. Onnea kaikille arvontaan! :)

Joulu tulee - ihanuuksia White on whitella

Oi ihanuutta, vuoden paras aika on jälleen alkamassa - nimittäin joulu! Täältä ruudun toiselta puolelta löytyy ihminen, joka suorastaan rakastaa joulua eikä jouluun valmistautumista voi aloittaa oikeastaan liian aikaisin. Minulle ei riitä kolme päivää jouluhömpötystä, vaan jouluun on alettava varautua jo viimeistään lokakuussa. Aiemmin en ollut jouluihminen, mutta nyt kun saan nauttia siitä ilman muiden ihmisten stressiä, se on mitä ihaninta aikaa. Kun olin vielä muutama vuosi sitten töissä kaupassa, joka joulu muiden ihmisten paineet ja kiukkuisuus saivat minut inhoamaan joulua, sillä sain päivittäin kuunnella muiden äksyilyä, joka tarttui minuunkin. Kunpa vain ihmiset muistaisivat, että jouluun voi tosiaan varautua jo ajoissa eikä vasta viime minuuteilla.
Keskiviikkona kävin eräässä lempiliikkeessäni eli White on whitessa ihastelemassa heidän joulu-uutuuksiaan mm. Riviera Maisonilta. Heidän Instansa on pursunnut mitä ihanempia joulukuvia ja oma Instani on saanut niistä jo oman osuutensa. Meillä on ollut Minnan kanssa perinteenä vierailla ennen joulua White on whitessa ja ostaa meille jotain pientä jouluksi ja se perinne toteutui tänäkin vuonna. Ostin meille molemmille niiiiin suloiset "Let it snow"-tekstillä varustetut tuikkukupit, joissa sisällä oli tekolunta sekä pieniä kuusia.




Seuraavana joulun ostoslistalla on joulukalenterit koko perheelle. Itselleni olen hankkimassa erittäin suurella todennäköisyydellä jälleen Yankee Candlen tuikkukalenterin, Teukalle oman Mustista ja Mirristä sekä tietysti Eveliinalle pitäisi löytää joku kiva kalenteri. En vain tiedä tehdäänköhän vauvoille omia kalentereita? Meidän kotitaloudessa tuo mies ei niin välitä joulusta eikä hän kalenteriakaan varmaan haluaisi, mutta enköhän hänellekin hanki ainakin Veikkauksen raaputuskalenterin niin kuin joka vuosi.

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta muita jouluhulluja?