Huhtikuun...

Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi kuukausi koosteen julkaissut, joten kerrataas pitkästä aikaa hieman mennyttä kuukautta. Viime kuu ei ollut se paras millään mittarilla ja koko huhtikuu vierähti ohi ihan yhdessä hujauksessa. Vallitsevan tilanteen vuoksi moni päivä oli keskenään identtinen ja blogiin on ollut vaikea keksiä sisältöä. Olen postannut kuvia Instagramiini (@pinxedful) paljon aktiivisemmin viime aikoina ja olenkin tykästynyt Instaan yhä enemmän. Aikaisemmin Instagram oli itselleni vähän sellainen, että se "piti olla" ja olenkin käyttänyt samaa tiliä ja nimimerkkiä vuodesta 2012. En ole kuitenkaan halunnut vaihtaa nimimerkkiäni, sillä vaikka se ei liity blogini nimeen mitenkään, se muistuttaa minua kuitenkin Irc-Gallerian ajoistani, jolloin minut löysi (ja löytää muuten kyllä edelleen) nimimerkillä Pinxu. Tätä nimimerkkiä käytin pitkään myös Megazonessa, mutta nykyään pelaajakortistani löytyy pilailunimenä Discomake, joka taasen oli yksi pilailuhahmoistani WoWissa.

... kohokohta
Viime kuu oli kissamme poismenon myötä kokonaisuudessaan niin surullinen, että huhtikuusta on vaikea keksiä kohokohtaa. Kaikesta huolimatta nautin kuitenkin suuremmin uskomattomasta määrästä valoa ja lämpimistä päivistä, jotka tarjosivat mahdollisuuden irtautua ajatuksista lenkeillä. Lenkkeilystä onkin tullut itselle tärkeä asia, jota harrastankin nykyään päivittäin. Tälläkin viikolla plakkarissa on jo 20 lenkkikilometriä!
... moka
Vaikka teimmekin kaiken Teukan pelastamiseksi, huomaan silti ruoskivani itseäni hänen kohtalostaan. Jossittelu valtaa aina ajoittain mielen, vaikka se ei enää häntä tuo takaisin ja tiedän tehneeni kaikkeni toisen eteen. 

... fiilis
Kokonaisuudessaanhan fiilis on todella surkea. Kuukauden pahin päivä osui vielä omalle nimipäivälleni, jota en enää ikinä tästä syystä halua viettää. Onneksi tuo ei ollut muutenkaan mikään tärkeä päivä eikä sitä tietenkään juhlittu, mutta nyt muistan tuon päivän aina sitten ihan muusta kuin nimipäivästä.

... kirja
Viime kuussa aloitin lukemaan Josie Silverin kirjoittamaa Tule takaisin-kirjaa. Kirja kertoo naisesta, joka menettää elämänsä rakkauden, mutta saa mahdollisuuden elää kahta rinnakkaista elämää niin rakkaansa kanssa kuin ilmankin. Loppuratkaisu on minulta vielä selvittämättä, mutta otaksun lopun olevan ihanan onnellinen <3
... sarja
Viime kuussa tuli katsottua paljon hömppää ja omiksi suosikeikseni onkin jälleen nousseet erilaiset realityt. Netflixin tarjonnasta haluan erityisesti nostaa esiin Toy-Boyn, Too hot to handlen sekä Love is blindin. Näistä tosin Toy-Boy ei ole reality, mutta suosittelen ehdottomasti katsomaan. Kotimaisista sarjoista suosikeiksi nousivat huhtikuussa tietysti Tempparit sekä Rikkaat & rahattomat, joiden uutta jaksoa odotin kovasti (ilmestyi eilen). 

... elokuva
En yleensä jaksa katsoa leffoja enkä viime kuussakaan jaksanut katsoa yhtäkään loppuun. Aloitin katsomaan Netflixiin ilmestynyttä Love, wedding, repeat-nimistä elokuvaa, mutta se on edelleen parin katselukerran jälkeen kesken. 

... lempituote
Viime kuussa tutustuin moniin uusiin kosmetiikkatuotteisiin, joista haluan nostaa esiin Biozellin Bioplex rakennepaikkaavat hiustenhoitotuotteet sekä Biloun vartalovaahdot. Bioplex-sarjan tuotteet ovat saaneet hiukseni tuntuman vahvemmilta ja voimaan paremmin. Biloun suihkuvartalovaahto tuo ihanaa pientä arjen luksusta ja vaahto tuntuukin iholla ihanan pehmeältä. Vaahto tuoksuu sopivan miedosti ja oma suosikkituoksuni on Cotton Candy, joka tuoksuu hattaralta. Prinsessan suosikiksi on noussut Coco Cocktail ja Pink Melon.

... lempivaate
Lempivaatteet tässä kuussa ovat olleet kaikki rennot vaatteet sekä ICANIWILL-merkin treenivaatteet. Omissa treenivaatteissani pitää aina olla väriä, korkea vyötärö sekä kankaan pitää olla napakkaa. Näissä vaatteissa viihdyn niin kotona kuin lenkilläkin. Jaoin jo aiemmin Instagramissani alennuskoodin ICANIWILLille, mutta haluan jakaa sen myös täällä. Koodilla PINXEDFUL20 saat -20% alennuksen ICANIWILLin tuotteista.
... herkku
SiipiWeikkojen siivet! Näitä tuli syötyä viime kuussa P-A-L-J-O-N ja eräänä viikkona wolttasimme siipiä peräti kolmena päivänä. Tänäkin viikonloppuna on tarkoitus woltata ja olenkin ylpeä miehestäni, joka vihdoin on myös oppinut jos ei nyt rakastamaan siipiä niin ainakin tykkäämään niistä. Eihän siinä mennyt kuin 9 vuotta.

... ostos
Nyt korona-aikaan olen ostanut todella vähän yhtään mitään ja rahaa on säästynyt älyttömästi normaaliin verrattuna. Tähän on siis tämän kuun osalta vaikea vastata mitään, mutta rahaan liittyen päädyimme vaihtamaan pankkiamme asuntolainan kilpailutuksen myötä. Aktia vaihtuu Danskebankiin, sillä Aktia päätti veloittaa meiltä 40 euroa kuukaudessa pankkikorteistamme ja muutoinkin palvelu on aivan luokatonta, joten pankki lähti vaihtoon. Saimme vaihdon myötä paremman marginaalin asuntolainaamme sekä huomattavasti edullisemmat päivittäispankkipalvelut.

Sortter on Suomalainen lainavertailu, jolla kilpailutat  lainasi helposti, nopeasti ja läpinäkyvästi. Sortter järjestää lainatarjoukset edullisuusjärjestykseen, josta sinun on helppo valita halvin lainatarjous.

Mainitaan viime kuun ostoksena myös tämä ihana lamppu, jonka bongasin lähialueen FB-kirpparilta. Aivan ihana eikö!
... toive tulevalle kuukaudelle
Toukokuusta toivon lämmintä ja aurinkoista, sekä erityisesti toivon että koronatilanne pysyy maltillisena jatkossakin vaikka tauti pysyykin meidän riesanamme vielä pitkään. Prinsessa palaa päiväkotiin parin kuukauden tauon jälkeen ja hän odottaakin kovasti, että pääsisi taas leikkimään kavereidensa kanssa. Täytyy kyllä myöntää, että on ollut melkoista härdelliä nämä pari kuukautta, kun olen hänen kanssaan tehnyt etätöitä. 
  1. Huhtikuussa minä tykkäsin omista synttäreistäni, vappuaatosta ja muutamista aurinkoisista päivistä. Töissä on ollut hiljaista ja olemme ehtineet tehdä rästissä olleita juttuja pois alta. Ensi viikolla lapset palaavat hoitoon ja hulina on taas enemmän kuin tervetullutta :)
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, paljon onnea synttäreidesi johdosta <3 Mä ihan unohdin koko vapun, kun se ei ole itselle mikään merkittävä juhla :D Tosin tänä vuonna sai onneksi nauttia vapun yhteydessä pitkästä viikonlopusta onneksi! Ihanaa loppuviikkoa sinullekin <3

      Poista
  2. Vielä kerran osanotot! ♥

    Too hot to handle on kyllä hyvä sarja. Odotin jotain tempparityylistä sekoilua mutta siinä oli oikeasti syvällistäkin asiaa, mikä oli iloinen yllätys. Varsinkin ne muutamat työpajat olivat tosi mielenkiintoista katsottavaa. Voi että nää sun kuvat on hienoja, tykkään tosi paljon muokkaustyylistäsi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sini ♥

    Mä odotin kans enemmän temppareita, mutta tuntui siltä että ainakin osalle opit menivät perille :D Kokonaisuudessaan tosi viihdyttävä ja järkevä kokonaisuus! Kiitos kehuista kuvien suhteen <3 :)

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives