Kohti kevennystä

Kesäkunto, se ihana jokakeväinen kirosana. Omana tavoitteenani ei ole kuitenkaan tuo nimenomainen kesäkunto vaan ympärivuotinen hyvinvointi. Mediassa on ollut paljon puhetta ihmisten tyytymättömyydestä omaan ulkonäköön ja mitä se kenelläkin tarkoittaa. Itse olen monen vuoden jankkaamisen jälkeen tullut siihen tulokseen, että puntarin lukema ei ole se mikä määrittelee mihin olen tyytyväinen, vaan saliharrastuksen kautta olen ymmärtänyt, että se on peilin antama näkymä ja se, miten siihen suhtautuu.

Itse voin tällä hetkellä sanoa olevani tyytyväinen peilikuvaani 95%:sesti. Se mikä peilissä mättää, on korvien välissä. En kuitenkaan ole tyytymätön kehooni vaan siihen miten sitä olen kohdellut. En ole viitsinyt lähteä urheilemaan vaikka tiedän, että olisin nauttinut siitä. Kroppakin on kyllä ollut samaa mieltä, sillä se on ollut viimeiset pari viikkoa niin tukossa ja kämmenet niin rakoilla tankotanssista, että pieni lepo tekee ihan hyvää. Nyt kuitenkin on aika kääntää kurssi ihan oman pääkopan takia. 


20150317_134635

Tulevan kevennyksen tarkoitus ei ole pudottaa painoa ja laihduttaa, vaan syödä paremmin ja muuttaa kehonkoostumusta parempaan suuntaan. Haluan muuttaa taas kerättyä rasvamassaa lihasmassaksi ja tarjota keholleni mahdollisuudet onnistua paremmin urheilusuorituksissa. Tankotanssista on tullut entistä vaativampaa ja nyt on aika keskittyä hyvään oheistreeniin kuntosalilla sekä treenata myös sitä aerobista enemmän, jonka skippaan yleensä aika lahjakkaasti zone poislukien.

Rasvanpoltto tarkoittaa tietysti sen ainaisen salaatin ja kanan syömistä, mutta onneksi kyseinen yhdistelmä on yksi lempiruuistani. Viime syksynä söin kanasalaattia joka päivä kaksi kertaa kymmenen viikon ajan eikä muuten vieläkään kyllästytä. Tärkeintä tässä oli itselleni ymmärtää se miksi tätä on hyvä syödä. Esimerkiksi salin jälkeen palkkari meinaa helposti jäädä itseltäni, mutta olen ymmärtänyt sen miksi se vaan pitää juoda jokaikinen kerta.

20150317_144812

Töissä ollessani olen "kuivaharjoitellut" Ayshaa jo hyvän tovin ja vihdoin pari viikkoa sitten se vain onnistui yhtäkkiä. Ehkä aiemmin kyse on ollut myös uskalluksesta heittää jalat kattoon ja vielä tässä on parannettavaa, sillä tangollahan tässä asennossa ei juuri kiikuta. Kokeilin tätä myös tangolla ja sain itseni kuitenkin ylös. Jalkojen oikea asento on kuitenkin hakusessa, mutta harjoituksella sekin asia saadaan korjattua. 

Kohta voisi vielä ottaa nopeat päikkärit ja tehdä eväät illaksi, sillä tänään pääsen töistä aikaisintaan keskiyöllä, koska kaupallamme on inventaario. Jos jotain inhoan kauppaduunissa niin se on juuri tämä vuosittainen lasku-urakka. Parasta on kuitenkin se, että duunin saa sentään tehdä rauhassa asiakkailta ja kaupan saa kerrankin siistiksi.

Lopuksi haluaisin vielä kysyä teiltä; Mitä kesäkunto tarkoittaa juuri sinulle?
  1. Mulla on vähän sama juttu, syön tiettyjä asioita siksi että se on järkevää. Ehkä se on just syy miksei niihin samalla tavalla kyllästykkään :) Mulle kesäkunto tarkoittaa sitä, että voi hyvillä mielin pukeutua sortseihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinänsä kuulostaa omalla tavallaan tosi typerältä, että syön näitä, koska se on järkevää, mutta toisaalta miksi jostain muustakaan syystä sitten :) Onneksi tosiaan kana ja proteiinipasta on vaan niin hyvää ♥

      Tulis vaan myös ne shortsikelit, että voitas edes pukeutua niihin! Täällä ainakin sataa niin rankasti lunta, että taidan kaivaa talvitakin takas esille kevätsäilöstä....

      Poista
  2. Voi vitsi. Olisin voinut itse kirjoittaa ihan samoin. :D Vaa`alla käyminen on aina yhtä tuskaa, mutta peilikuva miellyttää. Ristiriitaista, mutta niin kovin totta salille treenaaville. Tykkään paljon sun blogista, jään lukemaan! :)

    http://c-duracell.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi ja kiva, että jäit lukijaksi! :)

      Oma painoni on itseasiassa jopa noussut nyt parisen kiloa viime vuoden aikana, mutta ei lihomisen takia. Samat vaatteet mahtuu edelleen, mutta kroppa on kiinteämpi vaikka painaakin enemmän. Käyn kuitenkin puntarilla parin kuukauden välein tsekkaamassa, ettei kuitenkaan suunta ole väärä ja paino nousisi nimenomaan lihomisen takia.

      Poista
  3. Toi ensimmäinen lause tiivisti mun aatokset täydellisesti!! :D Ja meikäläinenkin on aloittanut tankoilun, tänään menossa kolmatta kertaa ja oon aika liekeissä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että oot aloittanut tankoilun! Eikö ookkin huippulaji :) Tsemppiä jatkoon ja varo mustelmia, palovammoja ja rakkoja kämmenissä :D

      Poista
    2. Mä oon joka kerta vaan enempi liekeissä tästä tankoilusta, ja nyt tuone eilisen kerran jälkeen tuli jo muutenkin treeenihimo, että olisin parempi tankoilussa! :D Mutta joo, mustelmilta en todellakaan välty, niitä tulee muutenkin niin helposti, palovammoista en ollukaan tietoinen mutta kiitos varoituksesta ja rakot taitaa olla väistämötän paha :'D

      Poista
    3. Mun pitää varmaan tehdä piakkoin siis tankoilua tukeva treeni-postaus niin saadaan vinkit sinnekin päin :D Jos kiinnostaa niin ehdottomasti toteutan sellaisen! :) Mustelmia tulee varsinkin kaikissa pidoissa ja etenkin sisäreidet sekä kainalot voi olla melko mielenkiintoisen näköset. Palovammoja useimmiten tulee itsellä ranteisiin, kun pyörähdyksiä harjoitellessa se ranne hinkkaa tankoon aika voimakkaasti. Jostain syystä myös jalkapöydät on palovammoille alttiita, mutta en kyllä tiedä miten ne sinne päätyy :D

      Poista

Designed by FlexyCreatives