Stressinhallintaa värityksellä

Olin jo pitkään pohtinut oman värityskirjan ostamista, kunnes viime viikolla vihdoin rohkaistuin ollessani mummini kanssa Helsingissä shoppailukierroksella. Monella ystävälläni on jo oma värityskirja ja olen kuullut pelkkää hyvää tästä rentoutumiskeinosta. Toki värittäminen on minullekin tuttua lapsuudestani, mutta tämä väritys hieman eroaa kyllä lapsuuteni värityskirjoista. 

IMG_9554

Oma värityskirjani sisältää paljon todellatodellatodella pientä kuviointia. Selailin Suomalaisessa kirjakaupassa monia erilaisia värityskirjoja, mutta tämä oli ainoa josta oikeasti innostuin. Moni kirja käsitteli jotain tiettyä aihetta (niinkuin tämäkin), mutta aiheet olivat ruuanlaitto tai linnut. Kuvat ruuanlaitosta olivat nätisti sanottuna ei niin inspiroivia, mutta tässä kirjassa on tarpeeksi pientä tekemistä inspiroivassa muodossa.

IMG_9557

Olen nyt puuhastellut tämän parissa parisen iltaa, ja tässä näette kuinka pitkälle olen päässyt. Jep, ekan sivun eka kuva ei ole vielä lähellekään valmista. Hidasta puuhaa siis, mutta mihinkäänhän tässä ei ole kiire. Värityksen parissa on tarkoitus rentoutua ja unohtaa esimerkiksi työpäivien kiireet. 

IMG_9558

Mikäli olet kiinnostunut värittämisestä, ainakin Suomalaisessa kirjakaupassa oli monenlaisia kirjoja tarjolla sekä myös ruokakauppojen lehtihyllyissä olen vastaavia nähnyt. Vaikeinta värittämisharrastuksen aloittamisessa oli löytää hyvät värikynät ja ne löytyivätkin lasten osastolta. Itse päädyin Mapedin puuväreihin, joissa oli tarjolla tarpeeksi kirkkaita värejä oman värityskirjan sisältööni verrattuna. 

Tällä värityskirjalla oli hintaa 14,95 € ja värikynät maksoivat 9,95 € ja molemmat ovat siis Suomalaisesta kirjakaupasta. 

Onko siellä ruudun toisella puolella muita värittämiseen hurahtaneita? :)
  1. Yep! Olen koukussa samaan kirjaan. :D

    VastaaPoista
  2. Mä innostuin kanssa ostamaan värityskirjan nähtyäni kaverilla facebookin kuvassa sellaisen. Parisen viikkoa jaksoin väkerrellä, mutta sitten alkoi ärsyttää niin pikkutarkka piiperrys ja nyt ollut vähän (paljon) taukoa :D Ostin alunperin lievittämään työttömyyden aiheuttamaa stressiä, mulla oli tosi huono omatunto siitä kun ei ollut työpaikkaa. Mutta vähän aikaa värityskirjan oston jälkeen sain töitä ja ei ole tullut enää väriteltyä. Voisi vaikka osan tietokoneella istumisesta käyttää värittelyyn...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen kans, että värityskirja tulee jäämään jossain vaiheessa työläyden takia. Onpahan kuitenkin olemassa sitten kun se stressi iskee. Kiva että sait kuitenkin heti sen työpaikan, onneksi olkoon! :) Itsellä kans osan koneella olosta voisi kuluttaa värittelyyn.....

      Poista
  3. Mää niin tahdon tollaisen värityskirjan! On ollut jo pitkään tarkoituksena ostaa, mutta vieläkään en ole saanut aikaiseksi :/ Kivan oloinen blogi sinulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa hommata, toi on niin kivaa puuhaa! :) Noita myydään tosiaan monissa paikoissa, joten löydät varmasti mieleisen. Ja kiitos! ♥

      Poista

Designed by FlexyCreatives