Juhlan aihetta

Perjantaina 1.7. piti olla aivan tavallinen päivä lukuunottamatta kesäloman alkamista, mutta siitä tulikin juhlapäivä. Korkeakoulut julkistivat opiskelupaikan saaneet ja minäkin sain viestin. Olin jo aivan unohtanut, että hain kevään yhteishaussa kouluun, sillä tuloksia saa odotella todella kauan ja omalla kohdallani se ei vaatinut kuin papereiden lähettämisen. Olin päässyt yliopistoon, siis minä!!


Sain opiskelupaikan Vaasan yliopistosta teknillisestä tiedekunnasta maisteripuolelta, joten pääsen siis opiskelemaan tietotekniikkaa sekä tähtäämään kauppatieteiden maisteriksi ja korottamaan tutkintoastettani ylempään korkeakoulututkintoon. Suunnitelmana tässä on kuitenkin se, etten aio lopettaa saati edes vähentää työntekoani juuri nyt kun olen päässyt kiinni työelämään. Tarkoitus on ottaa sellaisia kursseja, joista suoriudun toivon mukaan etänä ja töitä häiritsemättä. Vaasaan muutto ei siis ole vaihtoehto.


Vaasan yliopiston maisteripuolelle oli tänä vuonna 824 hakijaa, joista 160 pääsi sisään. Hain ensisijaisesti tietotekniikkaan, jonne pääsinkin opiskelemaan, mutta olisin päässyt myös tekniseen viestintään, joka minulla oli toisena vaihtoehtona. En kyllä olisi koskaan uskonut, että minulla voisi olla niin hyvä koulumenestys, että pääsisin pelkillä arvosanoilla yliopistoon. Minä kun en ole mikään kaikista ahkerin opiskelija :)

Odotan innolla syksyä, sillä kurssitarjonta vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Vaasan yliopistolla on tarjolla paljon kursseja, joista olisi varmasti hyötyä juuri työni suhteen sekä olen näin hieman vanhempana alkanut suhtautua uuden oppimiseen juuri työn kannalta aivan eri tavalla. Olen lukenut huvikseni useita ohjelmistokehitykseen liittyviä kirjoja parantaakseni tietouttani, joten eiköhän yliopiston kursseistakin sitten selvitä. 

On tämä kyllä hieno fiilis aloittaa kesäloma! :) Saiko teistä kukaan hyviä uutisia perjantaina?


Designed by FlexyCreatives