maanantai 15. elokuuta 2016

Valoa tulevaan pimeyteen

Olenko kenties joskus kertonut teille olevani suuri kynttilöiden ystävä? Syksy tekee jo salakavalasti tuloaan, mutta aion olla valmiina. Kynttilävarastoa on alettu täydentämään tulevia syysiltoja varten ja olohuoneessa alkaakin vapaat kynttiläpaikat olla varattuna. 


Rapujuhlista tullessamme poikkesimme Maijan kanssa Tuulosen Laatuoutletissa ja sieltä tarttui mukaan tämä kaunis hopeinen kynttilänjalka. Hintaa tällä oli ainoastaan 19 euroa, joten eihän sitä voinut jättää sinne koristamaan kaupan hyllyjä. Paikka tälle löytyi television oikealta puolelta toisen puolen ollessa jo varattuna äitini tuomalle kynttilävaasille.


Kauittimen päällä meille on meidän Pentikin Porokokoelma, joka sai täydennystä pienen perheenlisäyksen muodossa Saariselällä. Mitään muita matkamuistoja emme ostaneet Norjan reissulta, mutta pitihän Lapista poro tuoda. Kynttilä on peräisin White on Whitesta ja se on Riviera Maisonin mallistosta. Meidän piti Minnankin kanssa vierailla kyseisessä liikkeessä, mutta se oli harmillisesti muuttanut City Centeriin ja sulkeutumisaika ei tällä kertaa ollut puolellamme. 



Minna ja Jouni toivat mukanaan meille (tai pääosin ehkä minulle) kihlajais/tuparilahjan, joka oli ostettu minun ja Minnan lemppariliikkeestä Tampereella eli Hyvän tuulen puodista. Tuoksuna tässä ihanassa kynttilässä on vaahtokarkki ja tulevana viikonloppuna kynttilä pääsee ensimmäiseen tulikokeeseensa. Lyhdystä löytyy toki myös tähtikuviota, jota meiltä löytyy aikalailla hallitsevana elementtinä jokaisesta huoneesta jossain määrin. Täydellinen lahja siis ♥

Kotoa löytyy myös Pentikin tuikkupuuta sekä parvekkeelle on tarkoitus asentaa jälleen talvivalot, kunhan tulee vielä hieman pimeämpää. Kohtahan sitä saa myös odottaa lempparitapahtumaakin eli joulua. Onkohan lokakuussa liian aikaista aloittaa hössötys? 

Miten te valmistaudutte syksyyn ja millä fiiliksillä sitä odotatte? :)

4 kommenttia:

  1. Ihanaa kun tykkäsit lahjasta, toivottavasti kynttilä tuoksuu yhtä hyvältä kuin kuulostaa! ❤ Ja toivottavasti ens kerralla tiettyjen kauppojen aukioloajat on meidän puolella! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aivan taatusti tykkäsin ♥ Ja eihän toi kynttilä nyt vaan voi tuoksua pahalta! Ens kerralla osataan myös valmistautua niin hyvin, ettei käy köpelösti!

      Poista
  2. Ompa ihania ja kiva sävymaailma! Meillä on niin tumma olkkari, että melkeen musta ja kultainen olisi hienoin yhdistelmä. Jokin tuikkupidike tai kupit tai alustat olisi löydettävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on musta telkkari, mutta muuten meillä onkin kaikki vaaleaa kalusteita ja koristeita myöten. Kulta ja musta on kyllä toimiva yhdistelmä! :) Kannatan tuikkupidikkeitä tai ihan mitä tahansa kynttiläjuttuja, ne on vaan niin ihania eikä niitä voi olla koskaan liikaa!

      Poista