Marmorikansinen kalenteri

Nyt kun olen äitiyslomalla, en voi enää käyttää jo tutuksi tullutta Outlookin kalenteriani, joka sisälsi näppärästi sähköpostin lisäksi niin kaikki työmenoni kuin vapaa-aikanikin menot. Siitä syystä halusin hankkia jälleen ihan fyysisen kalenterin ja päädyin tälläkin kertaa tilaamaan hyväksi havaitun mallin persoonallisesta kalenterista
Kyseessä on tosiaan persoonallinen kalenteri, sillä kaiken saa valita kalenterissa aivan itse alusta loppuun. Koko, malli ja tyyli ovat vain yhtiä näistä. Itse tykkään tästä A5-kokoisesta kalenterista ja tämä onkin kolmas malliaan. Tällä kertaa valitsin kalenteriini marmoriset kannet ja olen kaikin puolin kalenteriin tyytyväinen.
Kalenterissa saa päättää itse aloituspäivämäärän ja omani alkoi helmikuun alusta ja loppuu näin ollen myös helmikuulle. Ei siis harmita, että puolet kalenterivuodesta menisi hukkaan, kuten monissa valmiskalentereissa. Kalenterin kielen saa myös valita tietysti itse ja omani olen pitänyt aina ruotsiksi, sillä se on itselleni jotenkin selkeämpää. Sisältöön saa vaikuttaa myös mm. bannerin kuvalla, miten päin päivät menevät kalenterissa (vaaka/pysty), näkyykö kellonajat, onko päivien kohdalla valmiit kirjoitusviivat vai ei sekä monia muita juttuja.
Omalla kalenterillani oli alennuksen jälkeen hintaa 24,90 € postikuluineen, joten mielestäni hinta-laatusuhde on todellakin kohdallaan. Hinta tietysti vaihtelee kalenterin koon mukaan sekä mitä "lisävarusteita" otat kalenterin mukaan eli tarroja tai kyniä näin esimerkkinä. Itse otin pelkän kalenterin ja tämänkin mukana tuli kuitenkin yksi liuska tarroja.

Käytättekö te mieluummin oikeaa kalenteria, luotatteko muistiinne vai kirjaatte menonne ylös vaikka kännykkään?
  1. Mä tykkään käyttää enemmän oikeaa kalenteria! Jotenkin paljon kivempaa saada käsin kirjoitettua kaikki tärkeät jutut ja menot ylös. Mulle jää myös helpommin päähän muistiin ne tärkeät menot kun on kerran ne kirjannut ylös. Nyttenkin muistan kellon tarkkaan vasta kuukauden päässä olevan äitiysneuvola ajan 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa kalenterissa on kyllä se tietty fiilis :) Töissä en vaan jaksanut kantaa kalenteria mukana, mutta nyt haluan siihen taas ryhtyä ja toivonkin että mammalomalla kalenteri onkin täynnä. Heh mun täytyykin olla tarkkana neuvoloiden kanssa, kun huomenna onkin seuraava neuvola ja ilman kalenteria ja sataa muistutusta unohdan sen taatusti :D

      Poista
  2. Kaikkien sähköisten versioiden lisäksi on kyllä pakko olla myös perinteinen. Ihana toi marmorikuosinen <3 itse hankin irrotettavilla nahkakansilla olevan ja vaatii vielä totuttelua...
    aurinkoista loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähkönen on siitä hyvä, että se on melkein aina varmasti saatavilla, mutta muuten hieman kyllä vastustan ajatusta :) Marmorikuosi kyllä iskee täällä nyt lujaa ja pitihän se saada kalenteriinkin ♥ Varmasti totut nahkakantiseen kalenteriin vuoden aikana! :)

      Ihanaa loppuviikkoa sinnekin!

      Poista
  3. Kiva kalenteri! :) Oon kyllä niin dementikko,että ilman kalenteria tää vuorotyön kanssa palloilu ei onnistuis millään eli kalenteri on käytössä joka päivä :)

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI kamala, miten mäkin oon selvinny omasta vuorotyöstäni aikoinani :D Nyt onneksi on liukuva työaika ja riittää, että muistaa mennä töihin ma-pe välillä!

      Ihanaa viikonloppua sinnekin! ♥

      Poista

Designed by FlexyCreatives