keskiviikko 30. elokuuta 2017

Kesän bucket list - miten onnistuin?

Apua, vastahan kesä alkoi ja nyt se on jo ohi? Tämän vuoden kesä tuntui oikeasti muutaman päivän mittaiselta ja tässäkö ajassa bucket list olisi pitänyt ehtiä tehdä? Katsotaan nyt silti mitä ehdin tehdä, vaikka ainakin fiilis on nyt se, että kesä olisi saanut jatkua vielä ainakin pari viikkoa.

Kesällä 2017 haluaisin:

♥ Käydä minigolfaamassa ja syömässä jäätelöä samalla
- No ei käyty minigolfaamassa. Viime viikolla piti, mutta huono ilma ja Even pieni tukkoisuus pilasi sen suunnitelman.

 Käydä Suomenlinnassa metsästämässä Pokemoneja ja nauttia patonkia piknikillä
- No ei toteutunut tämäkään. Yritin sentään käydä Suomenlinnassa, mutta silloin sinne olivat menossa aivan kaikki muutkin, joten haaveeksi jäi. Tosin hyviä Pokemoneja siellä ei taida edes olla enää, joten haitanneeko tuo. Käytiin kuitenkin kävelemässä perheeni kanssa Kaivariin. joten hyvä sekin!

 Tehdä roadtrip pohjoisempaan ja käydä mm. isäni ja mummini luona synnyinkaupungissani
- CHECK! Tämä toteutui ja vietettiinkin pohjoisessa jopa 5 päivää. Viivyttiin siis pidempään kuin suunniteltiin ja piipahdettiin samalla Haaparannan puolella.
 Piipahtaa Haaparannassa ja mahdollisesti aidossa ruotsalaisessa Ikeassa
- CHECK, mutta Ikeassa ei kyllä käyty.

 Viettää aikaa sukuni ja perheeni kanssa
- Vähän niin ja näin, että toteutuiko. Isän puolelta suvun kanssa vietettiin kyllä aikaa.

 Juhlia Teukan 2v. synttäreitä heinäkuun lopussa
 - Herra sai pitkään odotetut synttärinsä. Lahjojakin tuli ja Teukasta heräsi leluhiiren myötä suuri saalistaja.

 Nauttia minilomasta Ruotsin risteilyllä elokuussa
- Kyllähän me tästä nautittiin ♥
 Olla ajattelematta töihinpaluuta
- Tämä ainakin onnistui, vaikka töihinpaluu onkin nyt sovittu tammikuulle. Ei siis kuitenkaan vielä ajatella sitä.

 Käydä Helsingin uudessa Siipiweikot-ravintolassa useita kertoja
- Useita kertoja ei käyty eikä varmaan käydäkään. Ehdottomasti SURKEIN Siippareista.

 Testata myös Viikinkiravintola Haraldin rakkauspakettia
- Ei testattu vielä, mutta aion kyllä päästä testaamaan!
 Käydä ihastumassa suloisiin eläimiin Korkeasaaressa
- Tämäkin jäi tekemättä, joten venynee ensi kesään. Toisaalta nyt olisi ehkä hyvä aika käydä ihailemassa eläimiä,kun pahin ryysis on ohi.

 Vierailla Lonnan saaressa Helsingin edustalla
- Jäi tekemättä, kun en uskaltanut lähteä yksin vaunujen kanssa seikkailemaan. Ensi kesänä sitten!

Kuten näette, valitettavan moni ja suurin osa jäi tekemättä. Kesä oli kuitenkin ihan mukava, vaikka olikin harvinaisen kylmä ja kiisi nopeasti ohi. Yleensä olen odottanut syksyä jo innolla, mutta tällä kertaa en kyllä ole valmis. Täytyy ehkä siis alkaa harkita matkaa jonnekin etelään vielä ennen töiden alkamista!

Mites teidän kesä meni? 

1 kommentti:

  1. Kesä meni liian nopee ja liian vähän lomaa :C

    VastaaPoista