OOTD 25/10/2017

Viime viikon keskiviikkona kävimme pyörähtämässä Lauran kanssa parilla pressipäivillä ja samalla otimme jälleen uusia asukuvia. Tällä kertaa saimme napsia asukuvia rauhassa, sillä molemmat lapset nukkuivat kiltisti vaunuissa. Itselläni oli pitkästä aikaa hiukset auki, sillä ne ovat vihdoin kasvaneet kiitettävästi pituutta sekä vahvistuneet eivätkä enää muistuta hiiren häntää. Noin 4kk synnytyksestä hiustenlähtö oli pahimmillaan ja hiuksia sai oikeasti kerätä tukoittain lattialta, mutta onneksi tilanne on tasaantunut.

Ylläni oli melko perus syysasu, johon kuului farkut, tennarit, tikkitakki sekä kukkakuvioinen käsilaukku. Ihastuin tuohon käsilaukkuun kovasti kesällä, sillä sen kuosi tuo kovasti mieleeni lempimerkkini Ted Bakerin. Kyseinen laukku on kuitenkin Gina Tricotista ja on siis huomattavasti edullisempi kuin Bakerin laukut. Seuraavana Bakerilta minulla on ostoslistalla kunnollinen lompakko, jollaista en vielä omista. Mukanani kulkee aina Bakerin korttikotelo, sillä iso lompakko on ainakin ajoittain hankala kuljettaa mukana. Itse inhoan sitä, kun mukanaan joutuu raahaamaan kauheasti tavaroita, joten isoja käsilaukkuja minulla ei yleensä nähdä.

Takki / Zara
Farkut / Guess 
Kengät / Adidas Stan Smith
Laukku / Gina Tricot
Huivi / Gant

Näemme Lauran kanssa seuraavan kerran huomenna, joten melkein uskaltaisin luvata, että asukuvia on luvassa jälleen pian. Ihanaa, kun kerrankin minulla on joku, jonka kanssa ottaa asukuvia! Mikäli ulkona ei olisi huomenna niin kylmä niin voisin pitkästä aikaa kuvata jotain muutakin kuin ulkovaatteita. Viimeksi näitä kuvia otettaessa tuuli niin paljon, etten olisi riisunut takkia mistään hinnasta.

Iso kiitos Lauralle jälleen asukuvista <3
  1. Voi miten kivan sporttisen tyylikäs asu ja tuo laukku on suloinen yksityiskohta :)

    VastaaPoista
  2. Vitsi mua harmittaa kun en tullut sinne pressipäiville, vaikka olin ilmottautunut! Iski niin kiire ja väsähdys, että oli pakko vaan lähteä kotiin lepäämään. Ens keväänä tsemppaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettet jaksanut tulla, oli tosi kivaa siellä. Välillä on kuitenkin parempi vaan levätä :) Ens keväänä sitten uudella tarmolla!

      Poista
  3. Looking good ja otetaan ihmeessä huomenna taas asukuvat :) Toivottavasti olisi yhtä aurinkoista ja kirkasta kuin tänään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ollu aurinkoista ja kuvat jäi :( Mut sovitaan pian taas uudet treffit ja sunnuntainahan me toki nähdään ❤️

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Niin on ❤️ Onneksi en jahkaillut varttia pidempään tuon ostossa!

      Poista
  5. Tyylikäs nainen! Ja ihana tuo laukku, sopii hyvin asuun <3 :)

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives