Prinsessamekko hääbileisiin

Yhteistyössä: Mecco

Menimme naimisiin mieheni kanssa jo pari vuotta sitten, mutta tarkoituksenamme on pitää vielä hääbileet kaikille sukulaisillemme, ketkä jäivät paitsi hääjuhlistamme. Heitä onkin monta, sillä menimme naimisiin salaa ja läsnä olivat vain kaasoni ja mieheni bestmanit. Eveliinakin oli toki mukana ja hän nukkuikin tyytyväisenä vaunuissa vieressä, kun vanhempansa sanoivat tahdon. 

Mecco on yritys, joka valmistaa upeita juhlapukuja mittatilauksena sadoissa eri malleissa ja väreissä. Sain kokeilla Meccon palvelua tilaamalla itse oman mekon, jota aion pitää hääbileissämme. Pohdin pitkään valkoisen ja vaaleanpunaisen puvun välillä, mutta päädyin lopulta kuitenkin vaaleanpunaiseen prinsessaunelmaan, sillä halusin että pukua voi mahdollisesti käyttää muuallakin. Jos puku on valkoinen, puku näyttäisi liiaksi hääpuvulta. 

Puvun tilaaminen tapahtuu netin kautta, jossa asiakas saa valita mallin oman mielensä mukaan. Puvun osia voi yhdistää eri malleista eli yläosan voi valita toisesta puvusta ja alaosan toisesta. Lisäksi pukua on mahdollista kustomoida erilaisilla kiinnityksillä ja laahuksilla. Itse päädyin ottamaan puvun ylä- ja alaosan samasta puvusta. Väriksi valitsin tietysti roosan, sillä onhan se lempivärini.
Seuraavaksi mallin valitsemisen jälkeen pukua varten otetaan monia eri mittoja. Mittojen avulla puku valitaan lähimpään vakiokokoon tai tarvittaessa koko puku tehdään täysin omien mittojen mukaan. Mittoja otetaan mm. tietysti rinnan- ja vyötärönympäryksestä, puvun pituudesta, kaulasta sekä hartioista. Mitoilla varmistetaan, että puku on varmasti oikean kokoinen. 

Puvut toimitetaan Suomeen Kiinasta noin kolmessa viikossa ja tilauksen etenemistä on helppo seurata, sillä Mecco tiedottaa aina erikseen kun tilaus etenee vaiheesta toiseen. Oma pukuni saapui noin kuukaudessa. Puvulla on myös vaihto- ja palautusoikeus jos puku ei olekaan sopiva. 

Kun hain puvun postista, sovitin luonnollisesti pukua heti ja onneksi se olikin täysin sopiva ja vielä upeampi, kuin olin uskonut sen olevankaan. Valitsin pukuun kauniin laskostuvan helman ja saan tuntea itseni puvussa prinsessaksi. Olen kaikin puolin todella tyytyväinen Meccon palveluun. Moni ei välttämättä uskaltaisi tilata pukua sovittamatta, eli jos haluat niin voit käydä myös sovittamassa pukuja Meccon liikkeessä Helsingissä. Liike sijaitsee osoitteessa Mannerheimintie 40.

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives