Kuulumisia

Blogissa on ollut nyt hiljaisempaa, sillä en vain ole jaksanut keskittyä kirjoittamiseen. Tällä hetkellä tuntuu, että töissä on jatkuva kiire päällä ja jotenkin on hieman liikaa kaikkea meneillään. Olen myös huomannut, että blogit eivät selkeästi ole enää niin pinnalla kuin aiemmin ja se syö myös motivaatiota kirjoittaa. Olen kirjoittanut blogia jo yli 8,5 vuotta eli ihan älyttömän kauan, mutta lähiaikoina olen miettinyt jos nyt en lopettavani bloggaamista, mutta ainakin postaustahdin hidastamista. 

Olen aina kirjoittanut blogia omaksi ilokseni ja alunperin aloitinkin bloggaamisen tylsyyteeni pitkällä sairauslomalla. Bloggaamisesta on tullut niin iso osa omaa arkea näiden vuosien aikana, etten oikeasti usko lopettavani bloggaamista. En ole koskaan tavoitellut suurta suosiota blogillani enkä pyri ammattimaisuuteen. Bloggaaminen on opettanut minulle todella paljon ja luen ajoittain myös itse vanhoja postauksiani vuosien takaa. Onneksi olen dokumentoinut kaikki muistot ylös ja esimerkiksi opiskeluvuosiin tai vauvavuoteen on ollut ihana palata omien kirjoitusten kautta. 

Tällä hetkellä on tosiaan vaikeaa löytää motivaatiota blogin kirjoittamiseen. Olen pitkään tehnyt jo niin, että kirjoitan viikonloppuisin tulevalle viikolle valmiiksi postauksia, mutta nyt tuntuu siltä, että haluaisin käyttää viikonloppuisin ajan vain olemiseen. Bloggaaminen tuntuu ajoittain työltä, vaikka sen kuuluisi olla minulle mukava harrastus. Saan kirjoittamisesta ja sisällöntuottamisesta valtavasti iloa, ja tällä hetkellä se ilo on hieman kadoksissa. Kirjoitettavaa kyllä olisi, mutta en vain jaksa kaivaa konetta esiin. 

Nyt kun kuitenkin sain kaivettua koneen esiin, teksti syntyy kuin luonnostaan, vaikka aihe ei ehkä olekaan niin mukava. Ehkä tämä siis tästä ja asioiden ääneen sanominen tässäkin asiassa auttaa?
Muutoin meille kuuluu ihan hyvää tällä hetkellä. Kotona olemme valmistelleet jo joulua hieman ja olemme kaivaneet hillityimpiä koristeita esiin (instasta olette varmasti huomanneet sen). Olen myös innostunut lukemisesta uudelleen ja olenkin lukenut iltaisin Camilla Läckbergin Fjällbacka-sarjan kirjoja. Ostin vähän aikaa sitten uuden iPadin juurikin e-kirjojen lukemista varten ja kyllä muuten kannatti. Tällä hetkellä menossa on Fjällbacka-sarjan kolmas kirja ja aion ehdottomasti lukea myös loputkin kirjat. Suosittelen myös kaikkia lukemaan Läckbergin Kultahäkki-kirjan, jonka luin itse melkein yhdeltä istumalta. 

Tämän viikonlopun suunnitelmissa meillä on juhlia ystäväperheen lapsen synttäreitä ja huomenna käymme kylässä Samin ja Eveliinan mummilla pitkästä aikaa. Ensi viikolla käymme myös vihdoin tutustumassa Stockmannin jouluosastoon serkkuni Hiparin kanssa ja käymme samalla vetämässä myös sushiöverit. 

Bikini Challengehan tulee vihdoin päätökseensä omalta osaltani sunnuntaina, vaikka heitinkin jo nyt vapaalle. 29 viikkoa elämäntapamuutosta teki tehtävänsä ja myös orjallinen ruokavalion noudattaminen saa nyt loppua. Liekö sillä oma osansa myös tässä väsymyksessä pimeyden kanssa. Opit ovat kuitenkin menneet perille ja ainakin nyt kuvittelen jälleen hallitsevani hyvän tasapainon arjessa niin treenin kuin ruokavalionkin suhteen. Joulun jälkeen otan jälleen pienen välikiristyksen ennen lomaamme. Onneksi Tjäreborg sai myös uudet omistajat tässä välissä, joten en enää stressaa tulevan lomamme kohtaloa. Kanaria siis odottelee meitä varmasti 88 päivän päässä 💕

Designed by FlexyCreatives