OOTD ihanasta kirpparilöydöstä

Kävimme pari viikkoa sitten ystäväni kanssa ensimmäistä kertaa tutustumassa Tuusulan Femmatoriin, josta olemme molemmat kuulleet paljon hyvää. Tykkäämme molemmat kirppistelystä ja Femmatori osoittautuikin melkoiseksi aarreaitaksi. Aluksi hieman säikähdin huonoa laatua ja korkeita hintoja, mutta löysin kuitenkin paljon muutakin ostettavaa kuin tämän päivän asuni kruunanneen neuleen. Löysin mm. prinsessalle Ryhmä Hau päämajan, jota hän oli kovasti toivonut sekä neidille myös muutamia uusia vaatteita. Löysin Ralph Laurenin pikeemekon eurolla sekä ihanan Pomp de Luxin vaaleanpunaisen neuleen 5 eurolla. Menen siis ehdottomasti toistekin Femmatorille!
Tässä asussa muuten jälleen kaikki elementit ovat second handia ja koko asun yhteishinta onkin 17 euroa. Tämä uusin löytö näistä eli Gina Tricotin ihana vaaleanpunainen helmikirjailtu neule maksoi Femmatorilla 2 euroa, Piecesin farkut aikoinaan 5 euroa (olivat vielä täysin uudet) ja kengät ostin naapuriltani 10 eurolla. Kaikki ovat erittäin hyväkuntoisia ja farkuissa oli tosiaan laputkin kiinni. Uskaltaisin väittää, että en olisi saanut yhtäkään näistä vaatekappaileista uutena oikeasti tällä 17 eurolla, jonka nyt asusta maksoin! 

Kirppisteletkö sinä paljon ja mitkä ovat suosikkikirpparisi?
  1. Tommoset helmet on niin nättejä vaatteissa *.* Farkut, joissa olisi myös helmiä, olisivat kyllä ihan unelmat! Mä kirppistelen mahdollisuuksien mukaan ihan missä vain ja se on tosi mainio tapa säästää rahaa ja luontoa :)

    VastaaPoista
  2. Kirppistelen paljon ja välillä tosiaan tulee tehtyä ihan huippulöytöjä. Omia suosikkikirppareitani ovat Salon Radio kirpputori, Espoon Kierrätyskeskukset ja Punaisen ristin kontti sekä Akseli Mankkaalla.
    Ihanaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kiva paita, kyllä se taso vaihtelee, aiemmin alueen paras kirppis mutta nyt tuntuu että on taso vähän laskenut?

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives