sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Ensimmäinen työviikko äitiysloman jälkeen

Viime vuoden viimeinen työpäiväni oli 2. helmikuuta, jonka jälkeen jäin työelämästä äitiyslomalle. Nyt olen kuitenkin palannut töihin takaisin, sillä keskiviikko 10. tammikuuta oli tämän vuoden ensimmäinen työpäivä. Töihin palaaminen tuntui ajatuksena hieman oudolta, sillä kyllähän melkein vuodessa tottuu olemaan vain kotona. Mieluusti olisin jatkanut äitiyslomaani edelleen, mutta taloudellinen tilanne ei sitä valitettavasti salli ja on töihin ihan kiva kuitenkin palata.

Eka viikko meni suhteellisen helposti, sillä viikko oli lyhyt ja ekat päivät menivät muutenkin kaikkien kanssa kuulumisten vaihtamiseen ja uusien asioiden ihmettelyyn eli varsinaiset työt jäivät vielä vähemmälle. Onneksi joku oli varastanut vanhan täysin rikkinäisen läppärini omasta laatikostani loman aikana, joten sain hyvän syyn tilata uuden pienemmän ja tehokkaamman kannettavan työkäyttöön. Enää läppäriä ei tarvitse raahata jättimäisessä repussa hartiat lysyssä, sillä uusi kone painaa noin kilon ja tuumia on vain 12.5, juuri sopivasti siis. Saan käyttööni myös uuden iPhonen, sillä tämä vanha alkaa jo tilttailemaan etenkin pakkasella. Toivottavasti molemmat uudet laitteet saapuvat nopeasti niin pääsen heti leikkimään niillä!

Työtehtäväni tulevat pysymään miltei samoina kuin ennen lomaanikin ja ilmeisesti pääsen myös matkustelemaan tämän uuden projektini parissa, sillä heti ensi kuussa olisi tiedossa elämäni ensimmäinen työmatka. Tarkoitus olisi käydä Puolan Varsovassa tutustumassa meidän siellä olevaan tiimiin, mutta matka ei ole omalta osaltani vielä aivan varma. Kuitenkin viimeistään toukokuussa pääsen lähtemään matkaan. Jännää tämäkin!
Viime viikolla Sami ja Eveliina harjoittelivat päiväkodissa käymistä yhdessä, joten sain keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja se kieltämättä helpotti töihin paluusta aiheutunutta stressiä. Heti huomenna pääsenkin sitten kunnon tulikokeeseen, sillä pääsen viemään Eveliinan aina arkisin päiväkotiin. Päiväkoti aukeaa aina vasta kahdeksalta, joten iltaisin töissä joutuu olemaan hieman pidempään ja se jos mikä on se paha rasti itselleni. Jokainen minuutti neljän jälkeen on aina ennen ollut tuskaa, joten saas nähdä miten tulen siihen tottumaan. 

Hyötyliikunta tulee onneksi osaksi aamujani, sillä päiväkodilta on vielä noin kahden kilometrin kävely työpaikalleni. Laitoin kuntosalini jäähylle nyt kuukauden ajaksi ja ainakin nyt se vaikuttaa virheliikkeeltä. Halusin välttää salistressiä ja sitä pakon tunnetta, joka treenaamisesta saattaa tulla. Nyt kuitenkin ainakin ekan viikon jaksaminen ja viikonloppu olisi ollut hyvää aikaa treenille, joten se harmittaa hiukan. 

Nyt kun olen taas töissä ja "saan" alkaa pukeutumaan hieman erilaisempiinkin vaatteisiin kuin pelkkiin kotiverkkareihin niin asukuvia tullaan varmasti näkemään enemmän blogissa. Huomasin myös, että suurin osa työvaatteideni yläosista eivät joko tällä hetkellä mene päälle tai ovat muuten vain liian tylsiä, joten täytynee jossain vaiheessa tehdä pieni shoppailukierros etenkin jakku- sekä neuleosastoille.

Nyt kun uuden arjen kuviot alkavat hahmottua niin blogin uusi postaustahtikin selviää varmasti. Tarkoitus on ainakin postailla entiseen tahtiin, mutta saa nähdä miten todellisuudessa käy :) Ihanaa sunnuntaita kaikille!

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti työt alkaa mukavissa merkeissä äitiysloman jälkeen! :) Jotenkin tuli ihan oma office mieleen, meillä on ihan samat väliseinät omalla työpaikalla!

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ainakin toistaiseksi kaikki on sujunut mallikkaasti. Nää ohviisit taitaa olla kaikkialla aika geneerisiä. Onneksi omia sermejä komistaa muutamat muumimeemit sekä Even kuvat :D

      Poista