sunnuntai 8. marraskuuta 2015

iPhone 6S RoseGold ♥

Millähän rakkauden sanoilla sitä tämän postauksen aloittaisi? Tätä hetkeä on odotettu kuumeisesti jo muutaman kuukauden ja vihdoin siitä tuli totta. Olin potenut Omenakuumetta jo pidemmän aikaa ja pyöritellyt mielessäni miten Samsungini dramaattisesti vain tipahtaisi kädestäni ja saisin syyn vaihtaa takaisin Omenaan. Jossain vaiheessa päätin, että mahdollisesti palkitsisin itseni uuden työpaikan johdosta uudella puhelimella, mutta kun isäni tuli maininneeksi, että 6S ilmestyy piakkoin, päätös oli valmis. Etenkin kun Isi meni vielä mainitsemaan, että RoseGold olisi niin mun väri niin tässä sitä ollaan...


Jos Isin höpinöitä ei oteta mukaan, suurimpia syitä iPhonen hankintaan on ehdottomasti puhelimessa olevat kamerat. Molemmat kamerat ovat aivan omaa luokkaansa etenkin Samsungiin verrattuna, mutta etukameran äärimmäisen tarkka kuva pyyhkii entisellä Galaxylla lattiaa milloin vain. Galaxyn ongelma oli yhtään pimeämmissä olosuhteissa otetut kuvat, joista ei vain saanut tarkkoja sekä värimaailma oli omaan silmääni pahasti pielessä. Kuvat kyllä onnistuivat kunnon studiovalaistuksessa, mutta muuten kameran kanssa sai tuskailla jatkuvasti. Näin bloggaajan näkäkulmasta todella paha vika.


Omistin vielä n. vuosi sitten iPhone 4S:n, mutta voitettuani Samsung Galaxy S5:sen arvonnasta, 3 vuotta vanha akuton omena sai vaihtua sen tieltä. Samsungissa oli toki hyviä ominaisuuksia, mutta kun kerran on jäänyt Omenakoukkuun niin siinä sitten ollaan. Kestin n. puoli vuotta Samsungin kanssa ongelmitta ja ostinkin itselleni joululahjaksi viime vuonna myös Samsungin Galaxy Tab S:n, mutta tekniikkafriikin näkökulmasta sen design ja toiminallisuus ajaa iPadista ohi milloin vain. 


Värivalinta iPhonen kanssa oli helppo, sillä ruusukulta on tällä hetkellä todella in. Olen myös pohtinut Frendsin kuulokkeiden ostoa rosegoldina, mutta ehkä se saa odottaa, sillä niilläkin kuulokkeilla on hintaa sen yli 200 €. Muistia iPhonessani on 64Gt entisen 16Gt:n sijaan. 32Gt olisi ehkä riittänyt omaan käyttööni, mutta se ei ollut enää vaihtoehtona. iPhonen huonoja puolia on se, että valitulla muistilla on sitten vain elettävä tai päivitettävä isompaan puhelimeen jos se ei riitä. Eniten puhelimeni muistia vievät kuvat, joita tulee etenkin nyt otettua enemmän sekä miljoonat Whatsapp-kuvat, jotka onnekseni olen valinnut tallennettavaksi automaattisesti.. Musiikkia puhelimestani löytyy yleensä maksimissaan vain 30 biisin verran, sillä sen enempää kappaleita en yleensä jaksa laittaa soittolistalleni. Muutoin tuleekin kuunneltua Rix FM:mää ja mikäli kaipaat vaihtelua suomalaiseen radiomusiikkiin, valitse tämä. 


Puhelinhan ilmestyi Suomessa 9.10. perjantaina, mutta itse sain sen vasta tämän viikon maanantaina monen mutkan kautta. Elisalla oli hieman ruuhkaa ennakkotilausten kanssa ja sen jälkeen paketti seikkaili vielä tilapäisesti poissa käytöstä olevan pakettiautomaatin kanssa Postiin ja postikin ehti vielä ulosmarssia siinä välissä. Ennakkotilaussysteemiin ei voi missään nimessä olla tyytyväinen, sillä tilausten määrä oli aivan liian suuri toimitettuihin laitteisiin verrattuna. Toki saatavien laitteiden määrää on vaikea arvioida, mutta se että ennakkotilattua puhelinta sai odottaa monta viikkoa sen jälkeen kun puhelimia on kuitenkin myynnissä myymälöissä, on melko kohtuutonta. 

Mutta, nyt se on kuitenkin kädessä ja kaikki se odotus ja hajoilu on palkittu. Päivitän nykyään Instagramiakin ahkerammin, joten jos haluat minua siellä seurailla, löydät minut nimimerkillä Pinxedful

Onko täällä muita omeniin hurahtaneita?

8 kommenttia:

  1. Tuo ruusukullan värinen iPhone on niin suloinen!! Onnea tuoreelle omistajalle ;D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ :D Tää oli kyl ehottomasti paras valinta :)

      Poista
  2. Tosi ihanan värinen puhelin :) Mie en oo koskaan oikein lämmennyt omenapuhelimille, olen aikoinani Nokiasta aloittanut ja Samsungiin jämähtänyt. Itselläni kuitenkin Samsung on toiminut moitteetta ja koska kuvaan lähinnä järkkärillä, heikko kuvanlaatu ei ole sinänsä ongelma - tosin harmittaahan se silloin, kun kamera ei satu mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli aikoinaan Nokia, siinä välissä myös Samsungin simpukka ja kokeilin Sony Ericsoniakin, mutta kyllä tää vaan on mun juttu. Kyllähän minäkin kuvaan mm. blogin kuvat järkkärillä, mutta someen kuvaillessa kaipaan parempaa kuvanlaatua :) Ja onhan tuo kans näppärä silloin kun kamera ei just oo mukana!

      Poista
  3. Aivan saman luurin hommasin tuossa toissaviikolla heti kun se Soneran verkkokauppaan lävähti saataville! :D Ja heitin pian 4-vuotiaan 4S:n kaappiin. Mulla oli akkukestoa vielä ihan siedettävästi, sillä takuun pamahdettua vaihdoin siihen uuden, $6 maksaneen akun. Loppuvaiheessa vaina kameran kenno alkoi olemaan finaalissa ja salamavalo paloi nonstop, plus puhelin toki lagaili aika paljon. Ah tämä 5mp etukamera on kyllä puhdasta rakkautta <3 kävelin kyllä jo ennen puhelimen tulille laittamista Expertille hommaamaan kirkkaat muovit taakse ja lasikalvon näytölle, jottei käy ohraisesti :P Ja pikkuvinkkinä: jos on se kalvo, kannattaa pitää puhelinta näyttöpuoli alas pöydällä, jottei kameran linssi pääse naarmuuntumaan.

    -Piia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitäisi ne kalvot itsekin hankkia, edelliseen en hankkinut ja pysyi onneksi hyvänä, kun pidin aina omassa taskussaan yms :) Tilaamani kuoret tulivat onneksi eilen ja on sellaista mallia, ettei vahingossakaan kamera pääse osumaan esim. pöytään. Koko puhelin on kyllä yhtä rakkautta, hyviä hetkiä ja pitkää yhteistä taivalta sinulle uuden puhelimen kanssa ♥

      Poista