Megazonen Suomen mestaruuskilpailut @ Pori 31.10. - 1.11.2015

Huhhuh, täällä kirjoittelee yksi todella väsynyt bloggaaja. Viikonloppuna järjestettiin Megazonen eli tutummin Laserhipan Suomen mestaruuskilpailut, johon osallistui yhteensä yli 50 pelaajaa 10 eri joukkueesta. Pelaajia oli mukana myös Ranskasta saakka ja vaikka kyseessä on nimenomaan kilpailut Suomen parhaille, kansallisuus ei ole tässä lajissa este. Kisat järjestettiin tällä kertaa Porissa aivan uudella areenalla, jotta kilpailut olisivat mahdollisimman neutraalit kaikille pelaajille. 

Lajeina kisoissa olivat team Competition, team Elimination sekä Solo. Joukkuelajeissa kentällä oli kolme viiden hengen joukkuetta, joista jokainen edustaa omaa väriään (sininen, punainen sekä vihreä). Joukkuelajeissa tarkoituksena on joko tuhota vastustajan tukikohtia tai eliminoida vastustajia pois peleistä. Elimistä tuli tänä vuonna hyvinkin mielenkiintoinen sekä ennen kaikkea hauska mittelö, sillä pelaajia ammuttiin ties minkä kautta kimmottaen enemmän kuin suoraan. Yleensähän sentään nähdään pelaaja ennen ampumista, mutta tällä kertaa poikkeuksellisesti toisinpäin.


Oma joukkueeni oli nimeltään Laser Squad Flamingo, jossa oli 5 +1 pelaajaa eli meillä oli aina yksi pelaaja, joka ei osallistunut peliin. Joukkuelajeissa pärjäsimme elimissä paremmin kuin mitä odotin kun taas ns. päälajissa pärjäsimme odotettua heikommin, mutta kuten zonessa sanotaan, paskat ei voita. Ensi kerralla säkitetään siis vähemmän. No ei, alkupettymyksen jälkeen kaikilla oli kuitenkin äärimmäisen hauskaa ja itse haluankin kiittää Mustia, Aurista, Scorchiota, Dantea sekä Goljatia kivoista kisoista. 




Yksilölajissa eli solossa, jossa kaikki pelaavat kaikkia vastaan, pärjäsin odotettua paremmin, sillä en ole koskaan pitänyt itseäni hyvänä solopelaajana enkä solosta yleensä jaksa juuri kiinnostua. Tällä kertaa rahkeet riittivät solon semifinaaleihin, mutta hei, olenhan sentään nyt kuitenkin Suomen 25. paras solopelaaja. Ensi kerralla sitten paremmin.


Sykemittarin tarkkaa dataa ei valitettavasti ole saatavilla, mutta molempina päivinä tuli pelattua 7h eli yhteensä 14h. Bull's All Outin ruokavaliosta tuli poikettua mm. 6 euron hintaisen veronkiertopizzan verran, mutta eiköhän se noissa mittelöissä tullut kulutettua enkä halunnut muutenkaan viikonloppuna murehtia kuin ainoastaan kisoissa jaksamista. 

Eilen kävin palauttavalla kävelylenkillä Hiparin kanssa ja tänään on tarkoitus lähteä palauttelemaan Flamingon Megazoneen baserallin pelaamisen pariin. Siellä sitten taas ravataankin ramppeja ylös alas, joten hapot saadaan kivasti taas takaisin jalkoihin. Salitreenaamisen pariin pitäisi palata taas huomenna, sillä annan nyt ainakin näennäisesti kropan palautua viikonlopun veiveistä. Jalkapäivät jäävät suosiolla loppuviikolle sekä selkätreenitkin on parempi lykätä hieman myöhemmälle, mutta kyllähän sitä treenata ehtii!

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives