Selkä-, hauis- ja ojentajatreeni - viimeinen PT kerta

Torstaina minulla oli ainakin toistaiseksi viimeinen yhteinen treenikerta PT:ni Wain kanssa. Olimme sopineet, että treenaamme selkää sekä käsivarsia ja haemme tuntumaa etenkin selän lihaksiin. Täytyy myöntää, että veden juominen tuotti vaikeuksia treenien jälkeen ja lihakset ovat edelleen kipeät jopa näin maanantaina. 


Treeni alkoi leuanvedolla, joka sujui minulta paremmin kuin Wai osasi olettaa. Yllätyin kyllä itsekin, sillä en ole leuanvetoa juuri treenannut. Taisin kuitenkin löytää kipinän uudelleen, joten leuanvetotulosta lähdetään nyt parantamaan.

Kuvasimme treeneistä poikkeuksellisen paljon matskua ja tässä jo Instagraminkin puolella nähty video. Olen aina kuvitellut ettei siellä selässä ole mitään lihaksia olemassa, mutta onhan siellä vaikka mitä pattia havaittavissa. Ei ole siis Bull's All Out mennyt hukkaan.



Päivän treeniin kuului mm. Pullover tangolla, ojentajat sekä hauikset kumpparilla, staattista leuanvetoa väh. 30 sekunnin ajan eli tangossa roikkuen pääasiallisesti hauiksilla. Polte oli valtava, mutta kuten kuvasta näkyy, täällä nautitaan poltteesta täysiä.




Ojentajathan ne eniten kipeytyi tästä treenistä, joten niitä rullailtiin auki treenien jälkeen. Onneksi näin, sillä en edes haluaisi tietää kuinka kipeät ne olisivat jos en olisi edes yrittänyt helpottaa lihasjumeja.


Wai toimii Fressi Iso-Omenassa Trainervastaavana ja jos haluat tutustua Personal Trainingiin, Wai haluaa tarjota kaikille kiinnostuneille ilmaisen treenikerran Ompun Fressillä. Jos siis haluat kokeilla, laita Wai:lle viestiä (mielellään englanniksi :)) osoitteeseen wai.man@fressi.fi niin saatte sovittua treenit. Suosittelen ehdottomasti PT:n palkkaamista, mikäli haluat oikeasti saavuttaa tuloksia. 

Itselläni alkaa tästä päivästä lähtien taas rasvanpoltto jakso, joten treenit tulevat hieman muuttumaan ja vihdoin pääsen takaisin tangollekin. Ruokavaliokin tulee keventymään ja kaloreita katoaa päivältä ainakin 500 tämän hetkiseen ruokavalioon verrattuna. Toinen kiristys on odotettavissa keväällä, kunhan pahin mässäilykausi (lue: joulu) on saatu ohitettua. 

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives