torstai 26. tammikuuta 2017

Babyshower

Viime lauantaina harras toiveeni toteutui, sillä minulle järjestettiin suureksi yllätyksekseni babyshowerit. Olin toki saanut kiskottua tiedon irti Samista, että tulisin saamaan vauvakutsut, mutta ajankohta tuli kyllä täytenä yllätyksenä. En olisi ikimaailmassa uskonut, että Samin juonena oli viedä minut Kotipizzaan, jotta minut saataisin varmasti pois kotoa ja sillä aikaa meille voisi ilmestykä kasa ihania koristeita, herkkuja sekä ystäviä ja perhettä. Sen olin kyllä näköinenkin, etten osannut epäillä yhtään mitään, sillä hyvä että oli hiukset harjattu ja kotivaatteet päällä saavuin ystävien ja perheen keskelle kotiin. Olin vielä valitellut Samin siskolle hänen babyshowereiden jälkeen, että mitenhän mut saisi yllätettyä kun en koskaan käy missään... Noh kyllä se vaan onnistui :)

Tarjoiluna oli mm. joulutorttuja äitini tekemänä (rakastan joulutorttuja ♥), pullaa, mokkapaloja, suklaakakkua, sipsejä sekä suolaista piirakkaa. Olin juuri tullut pizzalta, mutta kyllähän minuun aina pari torttua mahtuu! Mokkapalat sain myös tunnollisesti tuhottua jo parissa päivässä, joten kiitos vain sille, joka nämä oli leiponut. 
Kutsuilla pääsin myös maistelemaan sokkona vauvanruokaa ja olihan ne kieltämättä aika kamalan makuisia. Kasvis-kinkkuherkku muistutti hajultaan ja varmasti myös maultaankin Teukan ruokaa ja olin aivan varma, että tämä sisältää tonnikalaa. Spaghetin ja jauhelihakastikkeen tunnistin sekä hedelmäsoseet, sillä etenkin metsämarjasosetta on tullut syötyä muutenkin. Täytyy Tyypin siis varoa, ettei hedelmäsoseet katoa parempiin suihin!

Sain myös paljon ihania lahjoja ja nyt ymmärrän myös miksi Sami kielsi minua ostamasta mitään Ikeasta. Saimme lahjaksi mm. Sitterin, hoitoalustan, vauvalle ihanan kotiutumislämpöpussin turvaistuimeen, nallepuvun sekä muutamia pienempiä tarvikkeita. Imetystyyny tuli myös tarpeeseen ja olenkin koittanut harjoitella sen kanssa nukkumista. Lisäksi sain myös lahjakortin Cubukseen ja koitan olla käyttämättä sitä vain vauvan vaatteisiin. 
Kutsuille oli myös tehty vaippakakku, joten nyt on sitten Tyypille vaippojakin muutamaksi päiväksi. Ja kyllä, nimenomaan päiväksi, sillä näitähän kuluu pienillä vauvoilla yllättävän monta päivässä. Kakun mukana oli myös ihana pieni pupu ♥ Meidän perheessähän pupua käytetään hellittelynimenä ja Tyyppi onkin sitten varmaan pikku-Pupu.

Babyshowerit olivat kyllä aivan ihana kokemus ja olenkin ikionnellinen, että moiset haluttiin minulle järjestää ♥ Iso kiitos siis jokaiselle kutsuihin osallistuneelle ja juhlissa läsnäolleelle. Näitä kuvia on sitten ihana näyttää Tyypillekin isona. 

6 kommenttia:

  1. Voi miten ihanan näköistä ♥ Oot saanut tosi kivoja lahjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjat oli ihania ja kaikki tulee käyttöön varmasti :) Koristelutkin oli just eikä melkein <3

      Poista
  2. Oiih, kuulostaa ihanalta :)

    VastaaPoista