keskiviikko 4. tammikuuta 2017

OOTD 4/1/2017 - ensimmäinen äitiysasu

Tämän vuoden ensimmäinen asu sekä tämän blogin ensimmäinen virallinen mamma-asu on täällä! En ole jaksanut otattaa asukuvia pitkään aikaan, mutta koitetaas aloittaa tämä vuosi ihan uudella mallilla. Samat vaatteet vilahtivatkin aiemmin jo nopeasti sovituskoppikuvassa, mutta tässä aivan viralliset kuvat asusta. 
Äitiysvaatteissa tuntuu kovasti olevan se ongelma, että ne oikeasti näyttävät juuri äitiysvaatteilta eli mukavilta vaatteilta, jotka on varustettu söpöillä rusettikuvioilla tms. Itse en lämpene noille vaatteille en sitten yhtään ja haluaisinkin pukeutua näin raskausaikana mahdollisimman normaalisti. Onneksi sentään raskausfarkut näyttävät täysin normaaleilta vaatteilta, mutta sitten kaikki ne paidat...Tietysti raskausvaatteiden pitää olla mukavat, mutta tarviiko niiden samalla näyttää kotivaatteilta.

Itse olen pystynyt käyttämään melko pitkään täysin samoja vaatteita kuin aiemminkin housuja lukuunottamatta. Onneksi oma pullein kauteni ajoittuu talvelle, jolloin neuletakit ja ponchot pelastavat asukriisini. Muutamia hyviä löytöjä olenkin onnistunut tekemään H&M:n MAMA-osastolta, kuten juurikin näissä kuvissa näkyvä toppi.
Serkkuni ovat kovasti kyselleet, että joko Sami on piilottanut uudet UGGini minulta täksi talveksi, mutta ei ja tässä siitä todiste. Nyt kun ensimmäiset kunnon pakkaset vihdoin koittivat, pääsivät UGGit myös ensimmäisen kerran jalkaan töissä. Eivät nämä kuitenkaan omasta mielestäni vaikuttaneet sen liukkaammilta kengiltä, kuin muutakaan kengät. Muistan kuitenkin liikkua varovaisesti ulkona, kuten kaikki myös muistavat aina komentaa minua :)
Housut, toppi sekä neule H&M / kengät UGG Australia / korut Guess
Kotonahan viihdyn tietysti nykyään vain uudessa yöpaidassani ja tossuissa, mutta kukapa ei vaihtaisi kotivaatteita päälle heti kotiin päästyään. Tosin nämä äitiysfarkut ovat niin mukavat jalassa, ettei niitä tule edes usein vaihdettua heti verrattuina tavallisiin farkkuihin. Näitä jää siis ehdottomasti ikävä!

Mitä mieltä olitte tästä asusta ja onko teillä omaa kokemusta äitiyspukeutumisesta? :)

4 kommenttia:

  1. Ihana asu ja kiva, että löytyy myös niitä normaaleja vaatteita eikä kaikkia "loading baby" tyylisiä paitoja :D Äitiysvaatteista ei kyllä ole täällä mitään kokemusta (ja onneksi ei vielä olekaan, kun ikääkään ei ole vielä kovin paljoa :D), mutta ainakin siun valitsema asukokonaisuus näyttää todella tyylikkäältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulis, että mammavaatteita ei olis niin vaikea toteuttaa normaaleihin vaatteisiin verrattuna. Sen kun lisäisi vähän venymisvaraa mahaan ja soveltaisi :) Eiköhän se mammavaateaika sullakin joskus vielä koita ja sitten painit samojen ongelmien kanssa! Kiitos kehuista Emma ♥

      Poista
  2. Ihana asu! Ei todellakaa oo kokemusta äitiyspukeutumisesta, enkä siihen kyllä ole panostanutkaan. Ne normivaatteet jotka ei oo mahtunut nii on jäänyt kaappiin ja sit käytän kotona miehen vaatteita :D Eli tällä hetkellä muutamat paidat/housut vakikäytössä. :D Yhdet äitiysfarkut oon suostunut ostamaan :D
    http://starbox.fi/tuijastateofmind

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitiyshousut on kyllä niin mukavat, että niitä käytän mielelläni enkä haluaisi edes luopua niistä :D Vilukissaa lämmittää mukavasti myös kivasti se yli navan yltävä trikoo-osa ♥ Mä haluaisin näin raskausaikana näyttää myös mahdollisimman normaalilta ja välillä kokeilenkin vieläkö vaikka vanhat hienommat topit mahtuu päälle. Osa kyllä mahtuu, mutta helma loppuukin sinne melkein navan kohdalle :D Näyttää vain hitusen hassulta välillä!

      Poista