lauantai 18. helmikuuta 2017

Vauva on täysiaikainen

Eilen meillä saavutettiin tärkeä virstanpylväs, nimittäin pienokaisemme on nyt täysiaikainen eikä voi syntyä enää keskosena. Vauva voi syntyä nyt minä päivänä tahansa ja vaikka olenkin jo hieman malttamaton, silti soisin pienokaisellemme vielä pari viikkoa aikaa vahvistua turvallisesti masussani. 
Eilen meillä oli myös neuvola ja viikkoja tuli täyteen se 37, joten tänään mennään 37+1. Neuvolassa kuuntelimme jälleen pienokaisemme vahvoja sydänääniä ja ihailimme pienen ponnekkaita liikkeitä, jotka näkyvät hienosti masun läpi. Sf-mitalla olimme hypänneet taas normaalikäyrältä yläkäyrälle, jossa olemmekin olleet koko raskauden ajan. Siitä huolimatta neuvolalääkäri veikkaili meille siroa vauvaa. Vauva oli edelleen raivotarjonnassa eli hän majailee pää alaspäin niin kuin tässä vaiheessa jo kuuluukin.
Omalla kohdallani vointi on ollut hyvä eikä paino ollut noussut parissa viikossa yhtään. Alkuraskaudesta tuttu väsymys on tullut takaisin, mutta muuten olo on ollut mitä mainioin. Välillä pienet liitoskivut vaivaavat etenkin vasemmalla puolella ja aamuisin lonkat paukkuvat ihan kuin ne olisivat nukkumisen jäljiltä hieman väärillä paikoilla. Vaikka masuni on kuulemma melko iso, itse en koe vatsaani mitenkään isona vaan oikein sopivan kokoisena. Olenkin onnekas, sillä vatsa ei ole aiheuttanut tuskastumista missään raskauden vaiheessa ja viikoista huolimatta nukun yötkin heräilemättä.

Mitään synnytykseen liittyviä tuntemuksia en ole vielä kokenut, vaikka joinakin päivinä harjoitussupistuksia onkin jo melko paljon. Meillä alkaa kuitenkin olla kaikki valmiina pienokaista varten, joten hän saa saapua sitten kun on siihen itse valmis. Äiti ja isi odottaa sinua kovasti täällä

2 kommenttia:

  1. Voi että kuinka suloinen maha! Kauniisti kirjoitettu postaus♡
    https://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista