Olohuoneen uusi tyyli

Kävimme viime kuussa hakemassa Ikeasta meille uuden ruokapöydän, jotta Even TrippTrapp saadaan myös käyttöön ja mekin vihdoin opettelemme syömään kunnolla pöydän ääressä. Samalla reissulla haimme myös Kallax-hyllyyn säilytyskoreja sekä uuden lampun keittiön pöydän yläpuolelle. Homma ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen vaan päädyttiin vaihtamaan yötä myöten meidän koko olkkarin järjestys.
Uudessa järjestyksessä meidän olkkarissa on enemmän kalusteita, mutta myöskin enemmän tilaa. AIemmin TV oli vastakkaisella seinällä ja sohva keskellä huonetta. Nykyään sohva on vanhan TV:n paikalla ja telkkari Teukan raapimispuun kohdalla. Nyt Even leikkimattokaan ei ole tiellä telkkarin ja sohvan välissä ja äidillä on tilaa joogata.
Expedit-hylly oli aiemmin makuuasennossa ison ikkunan edessä, mutta nyt se löysi paikkansa nurkasta pystyasennossa. Tilalle tuli työpöytä, jonka ehkä kyllä puramme jossain vaiheessa varastoon ja hylly pääsisi takaisin vanhalle paikalleen. Työpöydän alla on kyllä hyvä säilyttää mm. Even sitteriä ja turvakaukaloa (sensuroitu/lavastettu pois blogikuvista :D), joten voi olla, että pöytä saa kuitenkin jäädä.
Työpöydälle meillä on usein myös paikka nykyään tuoreille kukille ja pyrinkin aina ostamaan vaaleanpunaisia tai valkoisia liljoja jos niitä vain on. Teukkahan nämä tosin järsii tehokkaasti ja sillä onkin naama aina keltaisena, kun on käynyt näitä hinkkaamassa. Sitten se vielä kehtaa väittää ettei ole tehnyt mitään, niinpä niin.
Hyllyyn meillä on esillä kaikki koriste-esineet sekä myös Even nimiäislahjat. Haluaisin kovasti ostaa pitkän hyllyn telkkarin päälle viimeistään siinä vaiheessa, kun Eve oppii kunnolla liikkumaan, jotta saisin kaikkien turvallisuuden vuoksi koriste-esineet tarpeeksi korkealle. 
Uusi järjestys on kaikin puolin kyllä toimivampi ratkaisu, sillä tilaa tuntuu tosiaan olevan paljon enemmän vaikka kalusteidenkin määrä lisääntyi. Myös uusi isompi telkkari mahdollisti tämän ratkaisun, sillä aiempi 47" telkkari olisi ollut liian pieni, sillä itse en olisi siitä nähnyt mitään, kiitos huonon näköni.

Mitäs te tykkäätte meidän olkkarista? :)
  1. Ihanan valkoinen ja valosa olkkari! Harmi kun aina tarvitsis just jotain tommosta työpöytää tai muuta niin ei saa ehkä kalusteita sommiteltua hienosti. Itse haluaisin nyt meille vitriiniä, mutta sitten voisi tulla vähän ahtaan näköiset paikat mutta kuitenkin tarvittaisiin sellasta.. Värit ja kaikki ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mun mielestä toi työpöytä toimii yllättävän hyvin kuitenkin tossa ja siellä alapuolella on hyvä säilyttää Even romppeita, kun muuten ne pyöris kuitenkin jossain olkkarissa pitkin poikin. Vaunut meillä on yleensä kans tossa ruokapöydän ja seinän välissä, mutta se on nyt vaan kestettävä :) Mäkin jossain vaiheessa haaveilin vitriinistä, mutta nyt se ei kuitenkaan enää oikeesti mahu tänne.

      Poista

Designed by FlexyCreatives