lauantai 4. heinäkuuta 2015

After work - macarons @ pH7

Pitkästä aikaa blogin puolelle saadaan muutakin kuin treenijuttuja, mutta minkäs teet kun vapaa-aika on pyörinyt viime päivät niin vahvasti treenien keskellä. Eilen kävin ensimmäistä kertaa tankoilemassa flunssan jäljiltä, mutta jos palataan vielä siihen torstaihin. Olimme sopineet kummieni ja serkkuni Maijan kanssa ensin treffit Habitatille ja sen jälkeen pääsisimme maistelemaan macaronseja myös täällä Suomen maaperällä. Ranskassa ollessani jopa minä leivonnaisvihaajana ihastuin näihin pieniin ihanuuksiin. 

IMG_20150703_141333

pH7 on pieni konditoria ateneuminkujalla Helsingissä. Haaveilin jo kerran aiemmin visiitistä tänne, mutta konditoria on melko rajoitetusti auki. Tällä kertaa olimme varmistaneet aukioloajat etukäteen, joten sen suhteen ei tarvinut pelätä. Päädyimme ottamaan 2 macaronsia mieheen ja itse valitsin tietysti vadelman sekä appelsiinin. Muut valitsivat mm. lakritsia, sitruunaa sekä pistaasia. Päätin myös ostaa 2 vadelmaa kotiin vietäväksi, jotka odottavat vielä jääkaapissa oikeaa hetkeä. Aivan yhtä hyviä nämä eivät olleet kuin Ranskan aidot macaronsit, mutta varsin kelvollisia kuitenkin. Kokeilen varmasti myös uudelleen.

20150702_164829

20150702_183648

Macaronsien jälkeen päätimme vielä shoppailla hieman, mutta sen jälkeen myös nälkä pääsi yllättämään sekä vähemmän yllättävä nälkäkiukku. Päädyimme kummieni tiukoilla kriteereillä (voi syödä ulkona) Virgin Oiliin, joka olikin ruokapaikkana itselleni täysin uusi. Olen toki käynyt siellä keikoilla, mutta kesäpäivänä terassi sekä kuulemma avotulella tehdyt pizzat olivat melko oivallinen yhdistelmä. Ranskan tyyliin pöytäämme tilattiin myös pullo Rosé-viiniä, mitä meillä kuluikin jokaisella aterialle. 

20150702_182445 (1)

20150702_191244

Tässä kuvassa näkyykin uudet ripseni. Jouduin käymään näiden kanssa jo takuuhuollossakin, sillä ensimmäisellä kerralla vasemman silmän ripset olivat jo kolmessa päivässä tipo tiessään. Ilmeisesti liima oli ollut huonoa, sillä ripset tosiaan vain tippuivat pois ilman omaa ripseä. Olin myös noudattanut hoito-ohjeita enkä mennyt treenaamaan seuraavaan 24 tuntiin enkä myöskään kastellut ripsiä. Takuuhuollon jälkeen en voisi sanoa samaa, sillä suorastaan riensin huollosta treeneihin, mutta tällä kertaa ripset ovat pysyneet äärimmäisen hyvin ja siirsinkin huoltoaikaa eteenpäin. 

Tarkoitus olisi mahdollisesti lähteä huollattamaan ripset Viron puolelle, jossa voisi myös shoppailla ja ehkä käydä myös kampaajalla. Hiustenpidennykseni lähtivät juhannuksena ja leikkasimme hiukseni tyylikkäästi Ikea-saksilla, joten tällä hetkellä mennään täysin naturellilla hiuslookilla. On muuten pitkästä aikaa ihana tunne nukkua hiukset auki ja voin myös vihdoin käyttää mitä tahansa mömmöjä hiuksiini. Pidennyksiin kun ei tosiaan uskalla mitään ylimääräistä koittaa, etteivät ne vain mene pilalle. 

Mikäli teillä on hyviä hiustenhoitovinkkejä, niin niitä otetaan mielellään vastaan :)

2 kommenttia:

  1. hyvin sopii noi lyhyetkin hiukset! tosi raikkaat ja tuo enemmän huomiota sun kasvoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, kiitos! :) Kyllä olen itsekin oppinut pitämään näistä hiuksista vaan enemmän. Tuntuu jo nyt, että ovat vahvistuneet mukavasti.

      Poista