lauantai 11. lokakuuta 2014

Mitä Bikinichallengen jälkeen? Ohjeita dieetin loppumiseen

Tähän kysymykseen moni meidän ryhmästä on herännyt, kun dieetti loppuu virallisesti sunnuntaina. Monilla on jo selvät suunnitelmat jatkaa suoraan uudelleen joko Bikinichallengen pariin tai BC extraan, joka on suunniteltu juurikin BC:n lopetteluun. Itse aion pärjätä ilman jatkovalmennuksia enkä oikeastaan käsitä miksi jo osa valmiiksi tiukassa kunnossa olevissa haluaa jatkaa dieettiä kun ei ole sitä syytä sen jatkamiseen.

Vaikka dieetti nyt loppuukin, ei pitäisi ajatella että se loppuu kuin seinään. Jos suuntana on ensimmäisenä mäkkäri ja syömistahti jatkuu reippaana dieetin jälkeen, poltettu rasva löytää tiensä takaisin kroppaan hyvin nopeasti. Aineenvaihdunta on ehtinyt dieetin aikana tottua alhaisiin kalorimääriin eikä pysty käsittelemään heti äkillisesti nousevia kalorimääriä. Näin ollen, vaikka dieetti loppuukin nyt, palataan vasta pikkuhiljaa takaisin syömiseen ennen dieettiä. Koska kyseessä on ensimmäinen kerta kun kunnolla "dieettaan", tässä menee varmasti muutama viikko ennenkuin edes uskallan (saati kannattaa) syödä taas kunnolla. Bikinichallengesta jäänyt ruokavalio on sen verran toimiva, että periaatteessa voin sillä jatkaa vaikka loppuelämän, mutta en ihan niin alhaisilla kaloreilla.


Seuraavaksi lyhyttä matikkaa kaloreista ja ravintoaineista: 1 gramma proteiinia sisältää 4kcal, 1 gramma hiilihydraattia sisältää 4kcal ja 1 gramma rasvaa sisältää 7 kcal. Nyt dieetin jälkeen haluan lisätä hiilareita sekä kaloreita maltillisesti ruokavalioon, joten edellämainitut lukemat tulee ymmärtää. Jos lisään aterialleni 10 grammaa hiilaria lisää, saan siis 40 kaloria lisää ruokavaliooni.

Aiemmin päivittäin ollaan menty n. 200-500 kalorin vajeilla, joten pienistä lisäyksistä lähdetään liikkeelle eikä täräytetä samantien sitä 500 kaloria lisää lautaselle per päivä. Tällä lisäystahdilla entiseen palataan n. 5 viikossa jos oletetaan vajeen olleen pienempi kuin 500 kaloria päivittäin. Samalla pitäisi muistaa ottaa huomioon myös aerobisen liikunnan poisjääminen, mikä aiheutti oman vajeensa treenipäiviin. Hyvä sääntö on lisätä kaloreita ruokavalioon maksimissaan 20% viikossa aikaisempiin määriin suhteutettuna. Toki omien mielihalujen taltuttamiseksi herkkupäivän voi pitää dieetin loppumisen kunniaksi, mutta herkuttelun olisi hyvä jäädä siihen.

Kunhan olen saanut dieettini päätettyä ja toivottavasti välttynyt dieetin jälkeiseltä lihomiselta, taidan hetken tyytyä elämään "normaalia elämää" eli en aio alkaa kasvattelemaan lihaksia, mutta varmasti talvella viimeistään joulun jälkeen aloitan uuden kiristyksen. Uuteen valmennukseen en aio osallistua, sillä nyt tiedän miten se tehdään ja tiedän myös mitä se minulta itseltäni vaatii. Salitreenejä aion jatkaa entiseen malliin, sillä myöskään kaikkea liikuntaa ei voi jättää pois dieetin jälkeenkään. Maltti on valttia tässäkin asiassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti